Malmilaiset voitokkaita!

Tästä se alkoi värikkäiden taustasavujen saattelemana. Odotetun paikalliskoettelemuksen MPS-PuiU joukkueiden esittely. KUVA HEIMO LAAKSONEN

Olihan viikko! MPS edustusjoukkue vankisti kärkipaikkaansa paikallisvoitollaan Puistolan Urheilijoista sekä Malmin Ponnistajien pistesaalistuksilla muilta kärkijoukkueilta. MPS/Atletico Malmi osoitti voimansa nitistämällä lohkon 2 kärkikamppailussa tähän asti tappiotta edenneen kärkijoukkue Espoon Pallon.

MPS:n edustusjoukkue vankisti johtoaan kolmoslohkon kärjessä. Keltapaidat nousivat 35 pisteeseen kylvettämällä lauantaina Mosan helteessä alkusavujen siivittämänä naapurinsa Puistolan Urheilijat 4-0. Ilmassa oli suurottelun tuntua, yli 300 ihmistä katsojaa sai nähdä kentälle nousseen telttakylän, päivystävän ambulanssin ja ottelun alun savushown. Itse ottelussa PuiU pysyi hyvin kyydissä ensimmäisen puolituntisen, joka oli ottelun käännekohta.

Ensin Mikko Halme kuljetti hässäkkätilanteessa pallon PuiU:n maaliin ja puolitoista minuuttia myöhemmin Niko Leppikorpi pukkasi maalivahdin torjunnasta 2-0 johdon. Toisen jakson alussa kotijoukkue taittoi naapuriensa selän, kun PuiU-puolustus teki 51. minuutilla kulmatilanteesta oman maalin. 68. minuutilla syntyivät 4-0 päätösluvut hienolla tavalla, joukkueensa parhaana palkittu Mikko Halme keskitti päätylipulta ja Mikko Vesterinen tinttasi pilkun kohdalta pallon häkkiin.
-Ottelu ratkesi kahteen salamamaaliimme. Toisella jaksolla kentällä oli vain yksi joukkue, PuiU:lta loppui bensa, luotimme omaan taitotasoomme, myhäili MPS-valmentaja Jyri Nieminen paikallisderbyn jälkeen.
MPS jatkoi nousujahtiaan eilen tiistaina Spartakin vieraana Myllypurossa.

Malmin Ponnistajat oli myös viikon suorittaja ja naapurinsa Palloseuran suuri auttaja. Ensin ponnarit hakivat tiistaina ansaitun 3-2 voiton lohkon kakkosesta Riihimäen Palloseurasta. Miki-Casimir Tissari ja Joel Tuovinen veivät ensin malmilaiset Riksussa 2-0 johtoon, jonka kotijoukkue tasoitti taukoon mennessä. Toisella jaksolla Santeri Kauppinen sai kunnian tehdä iloisen ja tärkeän 3-2 voittomaalin. Ja perjantaina Ponnistajat kävivät hakemassa Lahden Kisapuistosta 2-2 tasapelin. Vastassa oli aina hankala vastustaja Reipas.

-Pelasimme Riihimäellä taktisesti juuri oikealla tavalla. Kaikki kundit onnistuivat. Taidetaan olla nyt Malmin paras jengi, kun olemme samalla auttaneet Palloseuraa, iloitsee valmentaja Vesa Hiltunen.
Jo huomenna torstaina kello 18.30 Ponnistajat tarjoavat jatkoa paikallispelien sarjaan, Ala-Malmin nurmella on vastassa PuiU. Kyse on taas paikallispinnoista.

PuiU:n viikon anti sisältyi MPS:n osuuteen. PuiU:n unelma hinautua voitolla kahden pinnan päähän naapuri-keulajoukkueesta ei toteutunut. Tapanilan kyläottelussa PuiU:n parhaana palkittiin puolustuksessa ahkeroinut Olli Isosalo. Paikallistaistelua jatkaa huomisen torstain tiimellys Ala-Malmilla kovakuntoista Ponnistajia vastaan.

MPS/Atletico Malmi on hirmu iskussa. Ticolaiset ovat kesän aikana hioutuneet oivaan vireeseen. Lauantaina se pelasi Pukinmäen nurmella upean ja viisaan ottelun 10 pisteellä kakkoslohkoa johtaneen EsPa:n. Nyt otti espoolaisille ohraleipä. Ilman tappiota edennyt EsPa kohtasi Puksun nurmella parempansa. Atletico huipensi kärkikamppailun tuikkaamalla 1-0 voittomaalin vasta joitakin sekunteja ennen 90 minuutin täyttymistä. Riemutuuletuksen vapauttaneen tempun tekijä oli Aku Vapaa.

Atletico on nyt vahvasti lohkossa toisena, EsPa on 6 kierrosta ennen sarjan päättymistä 7 pinnaa malmilaisten edellä. Kaikki on mahdollista!
Torstaina 27.8. kello 19 Atletico kohtaa Lauttasaaren pienehköllä tekonurmella PPJ:n.

Heimo Laaksonen