Esittelyssä: Maria Landèn (ps.)

Marian Landèn

Maria Landèn, 28, työskentelee eduskunnassa kansanedustajan avustajana.

Kotona Suutarilassa ovat seurana avopuoliso ja 1-vuotias tytär. 2011 hän oli jo perussuomalaisten ehdokkaana ja sai Helsingissä 1663 ääntä listan 10:nentenä. Silloin hän oli liikkeellä 0-budjetilla, nyt käytössä on 1000-2000 euroa. Vaaleissa ratkaisee asia, ei raha. Tukitilille kertyneet lahjoitukset Maria käyttää lehtimainontaan.

Ehdokkaan apuna on muutama vaalityöntekijä, mutta ei varsinaista vaalipäällikköä. Tärkeimpänä Maria pitää vaalikampanjassa ihmisten tapaamista, kannanottoja somessa sekä vaaliesitteiden jakamista kaduilla ja kotitalouksiin. Vapaa-aikana hän ulkoilee perheen kanssa harrastuksinaan myös kuntosali, crossfit ja lukeminen sekä järjestötoiminta.

Luottamustoimissa Maria on Helsingin varavaltuutettu, yleisten töiden lautakunnan jäsen ja HKL:n johtokunnan varajäsen. Tärkeimpiä vaaliteesejä ovat kannustavampi verotus yrittäjyyden ja työnteon verotusta keventämällä, velkaantuminen kuriin leikkauksia tekemällä, mutta ei välttämättömistä palveluista. Sopivia säästökohteita ovat kehitysapu, maahanmuuton kustannukset sekä puoluetuet.

Lapsiperheiden, nuorten ja vanhusten hyvinvointi on Marialle myös tärkeää. Lapsiperheiden palveluita ja omia valintoja tulisi tehostaa, lisätä varoja nuorten mielenterveysongelmien ehkäisyyn, ja vanhuksille taattava inhimilliset oltavat, aktiviteetteja ja asianmukaiset terveyspalvelut.

Maria toivoo mahdollisimman monen kokevan hänet äänensä arvoiseksi. Päättäjän tehtävä onkin ajaa eduskunnassa niitä tavoitteita, joita on ennen vaaleja luvannut. Marialle olisi kansanedustajana tärkeintä tehdä päätöksiä, jotka palvelevat suomalaisten etua ja vaikuttavat positiivisesti maan tulevaisuuteen myös seuraavia sukupolvia ajatellen.

Ehdokkaamme kannattaa Malmin lentokentän säilyttämistä ja pitää suurena virheenä, jos arvokas kulttuurihistoriallinen kohde lakkautetaan. Hän korostaa myös lentoharrastajien laajaa koulutusta, aikatauluttoman lentoliikenteen palvelua sekä lähiseudun asukkaiden vapaa-ajan liikuntatoimintaa.

Timo Huotinen

Edellinen artikkeliTalvisotamuseo avautui verkkosivuilla
Seuraava artikkeliTutkintapyyntö Finavian johdosta