Hypähdys huhtikuulle

Päätoimittaja Teija Loponen

Aprillipäivä käynnisti huhtikuun. On aika vaihtaa kesärenkaisiin, istuttaa siemeniä esikasvatukseen ja ryhtyä siivoustalkoisiin. Huhtikuu on myös jännityskuukausi eduskuntavaalien suhteen, menevätkö vaalit galluppien mukaan, tuleeko yllätyksiä ja jos, niin minkälaisia? Kuka nousee äänikuningattareksi, kuka äänikuninkaaksi? Meillä Lähitiedossa esitellään edelleen paikallisia eduskuntavaaliehdokkaita, kenties niistä löytyy se sopiva äänestettävä. Koemme, että paikallisuus kannattaa nostaa aina esille. Siksi kyselemme eduskuntavaaliehdokkailta kantaa Malmin lentokenttään. Ehdokkaan mielipide kentästä voi olla monelle peruste äänestää tai olla äänestämättä tiettyä henkilöä. Yrittäjien kannattaa lähteä ensi keskiviikkona Malmin liiketalousopistolle kuulemaan, miten ehdokkaat lupaavat heidän asioita edesauttaa.

Huhtikuu on hyväntekeväisyyden aikaa, ainakin monilla paikallisilla leijonilla. Ensi viikolla järjestetään Auta lasta, auta perhettä keräys Malmilla. Siinä kerätään kaupasta ostettavia kuivatuotteita ja tavaroita vähävaraisten hyväksi.  Loppukuusta järjestetään veteraaneille veteraanimessu ruokailuineen  ja oheisohjelmineen Pihlajamäessä, sekä veteraanikonsertti Malmin kirkossa. Sotaveteraanien määrä vähenee jatkuvasti ja vielä elossa oleville halutaan osoittaa kunnioitusta erilaisten tapahtumien muodossa. Huhtikuu käynnistää myös kevään kaupunginosatapahtumien sarjan. Ensimmäisenä koittaa Mosa herää huhtikuun lopulla., Pukinmäessä kokoonnutaan yhteen toukokuussa ja Pihlajamäessä soi blues kesäkuussa.

Hiljalleen hiipivä kevät on saanut pyöräilijöiden määrän kasvamaan. Iltasella ilahtuu huomioliivein varustautuneista pyöräilijöistä, sillä turhan moni unohtaa käyttää fillarissaan valoa. Pimeänä suojatiellä eteen suhahtava tummiin pukeutunut pyöräilijä on pelottava kokemus. Liikenneturvan vuonna 2014 tehdyn kyselyn mukaan  kolme neljästä vastaajasta on sitä mieltä, että suojateiden turvallisuudesta tulisi kampanjoida enemmän. Suojateillä tapahtuu yhä aivan liian paljon onnettomuuksia. Taajamissa kustannustehokas tapa lisätä suojateiden turvallisuutta on laskea perusnopeusrajoituksia. Turvallisuus lisääntyy kuitenkin vain kaikkien osapuolien toimilla. Osa sitä ovat heijastimet ja pyörien valot.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliMalmin nuoret menettivät nuorisotalon
Seuraava artikkeliLentoasemalle löytyi vihdoinkin paikka