Iloa ja huolta

Kevät on monenlaisen uusiutumisen aikaa. Kevään auringonvalo ja lämpö sekä lähes päivittäin maan alta pintaan puskevat uudet kukat tuottavat paljon iloa ja hyvää mieltä ihmisille. Vähintään yhtä suurta iloa tuottavat laskusuunnassa olevat koronatartuntaluvut, joiden ei enää soisi nousevan ja aiheuttavan lisää murheita ja rajoituksia. Nyt jännitetään, pääsevätkö tänä keväänä ylioppilaat juhlistamaan saavutuksiaan yhdessä, vai jaetaanko todistukset taas yksitellen ja juhlien vain pienessä kotipiirissä. Moni odottaa enemmän kuin innolla normaalielämän palautumista.

Ensi viikon tiistaina liput hulmuavat veteraanipäivän kunniaksi. Suomalaisten sotaveteraanien määrä on vuosi vuodelta hiipunut. Kulunut vuosi on ollut heille erityisen rankka koronarajoitusten vuoksi. Ensi viikollakaan ei juhlallisuuksia elossa oleville veteraaneille voida valitettavasti järjestää. Sodassa henkensä antaneiden muistomerkeillä sen sijaan vieraillaan ja myös Malmin kirkon pihamaalla sijaitsevalle veteraanikivelle lasketaan seppeleitä. Vaikka aika kuluu, veteraanien tekoja ei unohdeta. Siitä kertoo se, että esimerkiksi hautausmailla sotilaiden sankarihaudoille viedään myös yksittäisten ihmisten toimesta kynttilöitä.

Iloinen mieli ei ole erityisemmin vallalla Siltamäki-Suutarilassa, josta on toimitukseemme tullut useita huolestuneita puheluita. Aiheina ovat olleet muun muassa se, huomioiko kaupunki alueen asukkaiden toiveet pienistä koulu- ja päiväkotiyksiköistä, vai rakennetaanko sinne sittenkin jättiyksiköitä. Samaten siellä asuvia huolettaa uimahallin kohtalo ja suunniteltu runsas täydennysrakentaminen sekä senioritoiminnan edellytykset. Myös liikkumisen turvallisuus Siltamäen liikuntapuistossa on nostattanut huolta. Vehreä asuinympäristö halutaan säilyttää ja kehittää sitä asukasystävälliseen suuntaan. Asukkaat toivovat, että kaupungin tekemän kyselyn tuloksia myös luetaan ja heidän toiveitaan kuultaisiin.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliPukinmäki-seuralta kannanotto arvotaloista
Seuraava artikkeliÄlä anna itsesi kutistua