Viime tiistaina valloittavat vaikuttajanaiset Elisabeth Rehn ja Maria Romantschuk haastattelivat toisiaan Pukinmäen kirjastossa. Paikalle oli saapunut runsaasti kiinnostuneita kuuntelijoita.
Rehn ja Romantschuk aloittivat keskustelemalla ajankohtaisesta aiheesta: mitä mieltä he ovat siitä, että Suomi lähtisi mukaan Yhdysvaltojen sotaharjoitukseen Viroon. He pohtivat, mitä he olisivat itse tehneet, jos olisivat saaneet päättää asiasta.
Politiikasta he siirtyivät sujuvasti keskustelemaan omista kirjoistaan. Molemmilta on siis ilmestynyt kirja: Romantschukilta Ei, rouva presidentti ja Rehniltä Lillan. Rehn kertoi, että hän halusi kirjaan haastateltavan kaikkia, jotka eivät pidä hänestä. Vaikka sitten osa jouduttiinkin karsimaan pois.
He kertoivat myös, kuinka olivat ehtineet kertoa kirjojen kirjoittajille kaiken omasta elämästään. Rehn kertoi ryhtyneensä ensin itse kirjoittamaan, mutta muutamia vuosia myöhemmin Lillanin kirjailija Johanna Vesikallio oli käynyt hänen luonaan keskustelemassa kirjan tekemisestä. Romantschuk taas kertoi, että hän oli käynyt Pirjo Hounin luona keskustelemassa jopa viisi tuntia yhteen menoon. Tämän jälkeen oli tietysti ollut melkoinen päänsärky!
Elämänkertaa kirjoittaessa oppii paljon itsestään, vaikka Rehn kertoikin, että tuntui inhottavalta lukea kirjan lukuja aina vain uudestaan. Kirjan valmistuttua se tuntui hänestä sittenkin ihan mukavalta. Ruotsinkieliseen käännökseen eksyi kuitenkin pieni virhe: sen mukaan Rehn olisi kaksi kuukautta vanhempi kuin on.
Rehn ja Romantschuk pohtivat, kuinka hienoa aikaa olikaan se, kun Rehn oli ensimmäinen naispuolustusministeri, Halonen ensimmäinen naispresidentti ja Romantschuk ensimmäinen presidentin lehdistöpäällikkö. He myös pohtivat, millaista olisi ollut, jos Rehn olisikin päässyt presidentiksi vuonna 1994. Rehn kuitenkin totesi, ettei olisi ehkä halunnutkaan, sillä presidenttinä hän olisi ollut koko ajan suurennuslasin alla ja hän halusi elää vapaammin. Sen sijaan hän on saanut nähdä hyvin voimakkaita naisia kiertäessään eri puolilla maailmaa naisasian puolesta.
Lopuksi yleisö sai esittää kysymyksiä. Heiltä kysyttiin, oliko kummallakaan päiväkirjanomaista faktaa kirjaa varten.
Romantschuk kertoi, että hänellä oli ihan kunnon päiväkirjat, ilman niitä hän ei olisi edes ryhtynyt kirjantekoon. Rehn sen sijaan naurahti, ettei hänellä ollut kuin almanakka, jossa luki esimerkiksi, milloin lumi oli satanut tai jää sulanut ja passi, josta näkyi hänen ulkomaanmatkansa. Lisäksi kysyttiin, miltä Rehnistä oli tuntunut lentää Hornetilla. Rehn kertoi sen tuntuneen aikamoiselta ja pelottavalta.
Tunnin mittainen mielenkiintoinen keskustelu oli pian ohi. Sen jälkeen Romantschuk vielä hehkutti, että kannattaa käyttää kirjastoa, sillä siihen pohjautuu kaikki tieto ja siinä on tulevaisuus. Lopuksi onniteltiin vielä kerran 30-vuotiasta Pukinmäen kirjastoa.
Pinja Ylhävuori
