
Yhteisvastuukampanja käynnistyy sunnuntaina 1.2., jolloin kaikissa Malmin seurakunnan messuissa kerätään kolehti yhteisvastuulle.
Keräyksen kohteena on koulujen rakentaminen Haitissa sekä Suurella sydämellä -vapaaehtoisverkoston kehittäminen Suomessa.
Verkosto http://www.suurellasydamella.fi/ on toiminut muutamia vuosia ja keräyksen avulla se laajennetaan kattamaan koko Suomen. Verkkosivujen kautta seurakuntien työntekijät kertovat vapaaehtoistehtävistä, joissa kaivataan lisää väkeä. Sieltä löytää helposti itselleen sopivia tehtäviä ja sitä kautta mielekkyyttä omaan elämään. Myös Malmin seurakunta käyttää Suurella sydämellä -sivustoa etsiessään vapaaehtoisia eri tehtäviin lähimmäisten avuksi.
Keräyksen myötä verkostoa kehitetään sellaiseksi, että sitä kautta voi myös pyytää itselleen apua.
Haiti oli Yhteisvastuukeräyksen esimerkkikohteena vuonna 2010, jolloin maa oli kärsinyt tuhoisasta maanjäristyksestä. Kirkon Ulkomaanavun kautta Haitiin on saatu 340 opiskelutilaa ja pulpetit yli 3000 oppilaalle, kaivoja, velisäiliöitä ja paljon muuta tarpeellista. Maanjäristystä seurasi koleraepidemia, jonka aikana Kirkon Ulkomaanapu pystyi auttamaan lähes 72 000 perhettä jakamalla puhdasta vettä ja hygieniatuotteita.
Maanjäristys ja hirmumyrskyt ovat aiheuttaneet Haitissa niin mittavia tuhoja, että avustustyötä tarvitaan vielä pitkään. Nyt keräysvaroilla rakennetaan kouluja, jotka on suunniteltu kestämään ankarissakin olosuhteissa. Kouluihin tulee myös aurinkopaneelit sähköä tuottamaan sekä wc-jätteet hyödyntävää tekniikkaa.
Haitilainen 10-vuotias Lorrens Jean Phillipe haluaa isona rakennusinsinööriksi tai agronomiksi.
–Koulutus on tärkeää, sillä haluan päästä eteenpäin ja pärjätä elämässäni. Haluan osata vastata kysymyksiin, Lorrens perustelee häntä haastatelleelle Salla Peltoselle.
Lorrens on yksi luokkansa parhaista oppilaista. Hänen vanhempansa kannustavat lapsiaan koulunkäynnissä ja vanhemmat siskot auttavat pikkuveljeään läksyissä.
Viiden vuoden takaisessa maanjäristyksessä Lorrensin kotikaupungin rakennuksista 80 prosenttia tuhoutui täysin, myös Lorrensin koti ja koulu.
–Olimme isän kanssa pellolla, yritimme juosta karkuun ja kaaduimme. Onneksi kukaan perheestämme ei kuollut, Lorrens muistelee.
Uuden koulun rakentaminen onnistui Kirkon Ulkomaanavun tuella.
Teija Loponen
Malmin seurakunnan Yhteisvastuutapahtumat löytyvät tästä linkistä. Käyttämällä seurakunnan omaa viitenumeroa ohjautuu 10% tuotosta seurakunnan diakoniatyön kautta alueen pienituloisten lapsiperheiden tukemiseen.