Yhteisvastuukeräys käynnistyi –Vanhemmuuteen riittää, kun on aito oma itsensä

Sunnuntaina alkaneen Yhteisvastuukeräyksen teemana on vanhemmuuden tukeminen. Malmin seurakunnan kasvatuksen johtajan Minna Karaksen mukaan vanhemmat kokevat paljon ulkopuolelta tulevia vaatimuksia.

Sunnuntaina 2. helmikuuta alkanut Yhteisvastuukeräys tukee vanhemmuutta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Yhteisvastuun nettisivuilla kerrotaan vanhemman yksinäisyyden, stressin ja sosiaalisen tuen puutteen olevan riskitekijöitä lapsen myönteiselle kehitykselle. Monien vanhempien kokemus onkin, että he saavat liian vähän sosiaalista tukea ja huonosti apua vanhemmuuteen liittyviin haasteisiin.

– Vanhemmuuden tukeminen on tärkeää, sillä vanhemmuus koskettaa niin aikuisia kuin lapsia, ja myöhemmin myös lapsia heidän kasvaessaan aikuisiksi. Kaikilla meillä on vanhemmat, vaikkei lapsia olisikaan, kertoo Malmin seurakunnan kasvatuksen johtaja Minna Karas.

Sinä riität on viesti, joka esiintyy tämän vuoden Yhteisvastuumainoksissa.

– Tämän vuoden mainokset ja niiden sanoma ovat mielestäni onnistuneet. Vanhemmuuteen riittää, kun on aito oma itsensä.

Karaksen mukaan vanhemmuudelle asetetaan usein ulkopuolisia vaatimuksia ja paineita. Hän kertookin pohtineensa, onko vanhemmuus itsessään haaste.

Vanhemmuudessa on tärkeintä Karaksen mielestä huomioida se, kuinka monta vanhempaa lapsella käytännön arjessa on, millaiset ovat perheen elinolosuhteet ja millainen on lapsen oma kasvu.

– Varmaan kaikki ne vanhemmuuden haasteet, mitä inhimillisessä elämässä voidaan luetella, ilmenevät myös täällä Malmin seurakunnan alueella. Täällä kaikki yhteiskunnan ilmiöt ovat esillä niin hyvässä ja pahassa.

Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänlaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa.

40 prosenttia nyt kerättävän Yhteisvastuun tuotosta jää Suomeen. Puolet kotimaan osuudesta käytetään vanhemmuutta tukeviin toimenpiteisiin seurakunnissa. Karas kertoo Malmin seurakunnan tukevan vanhemmuuden jaksamista sekä lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta järjestämällä esimerkiksi päiväkerhoja ja muskareita. Muskareissa tuetaan lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta musiikin ja laulun avulla. Jaksamista tuetaan myös vertaisryhmien avulla, joihin kootaan pienten lasten ja vauvojen vanhempia yhteen.

– Kouluikäiset lapset voivat puolestaan käydä kerhoissa vanhempien ollessa töissä. Kesällä seurakunta järjestää toimintapäiviä, jotta lasten ja nuorten ei tarvitsisi olla yksin kotona. Murrosikäisten vanhemmille on kasvattajailtoja, Karas luettelee.

– Nuorisotyönohjaajamme ovat koulutettu kasvun ihmeen seuraamiseen ja tukemiseen nuorten kohdalla, mutta heillä on valmiuksia ja taitoa myös vanhemmuuden tukemiseen.

Karas kannustaa kaikkia osallistumaan Yhteisvastuukeräykseen ja sitä kautta vanhemmuuden tukemiseen.

– Vanhemmuuden tukeminen on ihmisyyden ja tulevaisuuden tukemista, hän päättää.

Ari Minadis

Lahjoita netissä: www.yhteisvastuu.fi. Kun käyttää Malmin seurakunnan viitenumeroa 308320, lahjoitus kartuttaa seurakunnan keräystuottoa. Jos haluaa mukaan yhteisvastuukerääjäksi, voi ottaa yhteyttä osoitteella elina.leppihalme@evl.fi tai 09 2340 4525.

Edellinen artikkeliVuorten vallassa
Seuraava artikkeliLeijonien talviriehassa riittää vipinää