Nuorten aloitteita saapui viime syksyn aikana yhteensä yhdeksän kaupungin eri toimialoille. Aloitteista yksi koski Koillis-Helsinkiä, Alppikylän huippua.
Aloitteita tehtiin yksi kaupunkiympäristön toimialalle, viisi kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle ja kolme liittyen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaan. Kaikkiin kysymyksiin annettiin sekä kyseisen toimialan virkamiesten, että siitä vastaavan apulaiskaupunginjohtajan vastaus.
Alppikylän huipun kunnostus oli nimeltään Koillista koskeva aloite. Siinä todettiin:
Alppikylän huipun kunnostus oli nimeltään Koillista koskeva aloite. Siinä todettiin:
-Alppikylän huippu on niittyinen mäki Koillis-Helsingissä, se toimii talvisin monen lapsen ja nuoren pulkkamäkenä. Alueelle ollaan rakentamassa kuntoportaita, joiden oli määrä valmistua tammikuussa 2023. -Tämän aloitteen päämääränä on viedä eteenpäin muutamia uudistusideoita, joilla tehdään alueesta entistä viihtyisämpi virkistysalue sekä lisätä käyttäjien turvallisuutta. Kuntoportaiden yhteyteen tulisi rakentaa hyvä valaistus niin mäen että portaiden läheisyyteen. Alueena Alppikylän huippu on myös hyvin roskainen, eikä siitä ole huolehdittu tarpeeksi, jonka takia alueelle tulisi myös lisätä roskiksia. Lisäksi portaiden alapäähän pitää rakentaa penkkejä ja huipulle katos/huvimaja.
Nuorille annetussa vastauksessa todettiin, että Alppikylän huipun kunnostaminen on erittäin kannatettava ja tärkeä asia. Anni Sinnemäki kirjoitti vastauksessaan, että Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö oli puhelimessa todennut penkkien lisäämisen olevan mahdollista, mutta huvimaja on hankalampi asia.

-Huvimajat ovat valitettavasti usein joutuneet ilkivallan kohteiksi, ja olemme joutuneet miettimään uusien huvimajojen rakentamista erittäin tarkkaan. Penkit yritetään saada asennettua nyt, samalla kun kuntoportaiden rakentaminen on käynnissä. Huvimajan sijaan selvitetään, olisiko lehtimaja mahdollinen, vastasi Anni Sinnemäki aloitteentekijälle.
Teija Loponen