Lomakausi vauhdissa

Juhannukselta alkoivat monien lomat, heinäkuu on edelleenkin suosituin lomakuukausi. Monet pienyrityksetkin sulkevat heinäkuussa joksikin aikaa oviaan asiakkaiden kadotessa mökeilleen tai lomareissuilleen. Lomalle lähtiessä on hyvä sopia naapurien kanssa siitä, että kulloinkin kotosalla olijat pitävät vähän silmällä reissussa olevien asuntoja, etenkin jos kyseessä on alimman kerroksen asunto tai rivi- tai omakotitalo. Postilaatikoiden tyhjennyksestä on myös hyvä muistaa sopia, täysi laatikko kun paljastaa tyhjän asunnon. Samoin kaikki arvokkaampi irtain omaisuus on syytä siirtää pihalta varastotiloihin. Etenkin polkupyörät ja niiden renkaat tuntuvat lähtevän pihoilta kovinkin herkästi yöaikaan.

Kaikki eivät kotikulmiltaan lomailemaan lähde. Koillisessakin on mahtavia paikkoja viettää kauniita kesäpäiviä, on monia leikkipuistoja, oleskelupuistoja, uimarantoja ja muun muassa Fallkullan kotieläintila. Lapsille ja nuorille toimintaa on tarjolla Pihlajamäen nuorisopuistossa, johon voi lähteä koko perheen voimin liikkumaan tai nauttimaan kesäkahvilan herkuista. Heinäkuussa on tarjolla myös paikallisia lasten kesäteatteriesityksiä Fallkullan kotieläintilalla ja Tapanilan Kylätilalla.

Eri kaupunginosiin voi tutustua joko kävellen Kotikaupunkipoluilla tai pyöräillen Kotiseutupyöräilyreiteillä. Kaupungin sivuilta löytyy reitit ja rastien selostukset. Sadepäivinä voi kipaista kirjastoon. Kirjastot ovat nyt asiakkaidensa iloksi avanneet oviaan muutenkin kuin vain lainojen noutoon tai palautukseen. Ensi viikon lehdestämme löytyy vinkkejä siitä, mitä lainata kirjastosta kesälukemiseksi. Niin kirjastojen asiakkaat kuin myös henkilökunta ovat innoissaan rajoitusten loppumisesta.  Kirjastoissa voi taas viettää aikaa etsien rauhassa itselleen mieluisaa lukemista. Jos kotikulmat kiinnostavat, niin Malmin kirjastosta löytyy erilaisia kotiseututeoksia ja kirjastojen väki osaa opastaa myös paikallisten kirjailijoiden opusten pariin. Kirjaa lukemalla aika hurahtaa huomaamatta ja samalla voi oppia uusia asioita. Siis hyvä ja halpa harrastus lomallekin.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliOmaStadi ehdotukset arvioitavana: Ideoita mehiläistarhauksesta nuotiopaikkaan
Seuraava artikkeliHelleviikko vei vesien äärelle