Tapulikaupungin kirjastossa palattiin normaaliin arkeen

Tapulikaupungin kirjasto
Tapulikaupungin kirjasto on nykyisin tyhjien liiketilojen ympäröimä. Kuva Teija Loponen

Tapulikaupungin kirjasto lyhensi joulukuussa parilla tunnilla aukioloaikojaan tehdäkseen katkon toisinaan ala-aulassa esiintyneisiin häiriköinteihin.

-Tämä kirjastomme alla oleva tila on tyhjillään, mikä luonnollisesti helposti vetää sinne toisinaan asiatonta väkeä viettämään aikaa. Haluamme, että kirjastoon on kaikkien mukavaa ja turvallista tulla ja siksi teimme joulukuussa aukioloaikaan lyhennyksen. Nyt on palattu normaaliin ja samalla etsitään ratkaisua tuohon tyhjän tilan houkutukseen, kertoo kirjaston johtaja Virpi Jero.

Jotta turvallisuuden tunne kirjastoon tulevilla säilyisi, on kirjastoon lisätty sekä vartiointia, että henkilökuntaa.

-Etsimme sekä kiinteistöyhtiön, että alueen muiden toimijoiden kanssa tilanteeseen ratkaisua. Ihanteellisinta olisi, jos aulan entiseen kukkakauppaan saataisiin jotain liiketoimintaa, sillä se hillitsisi osaltaan aulassa notkuntaa. Samaten olisi hienoa saada aulaan vaikkapa jotain pop-up –toimintaa, kun kaupungin kulttuurihanke Valokeilassa Koillinen täällä vielä pari vuotta jatkaa, pohtii Jero.

Sellainen vaihtoehto, että kirjasto itsessään laajenisi ala-aulaan ei ole mahdollinen.

-Olemme pieni kirjasto, jonka henkilömäärä on neljä. Tällä määrällä meillä on jo nyt haastetta toimia, kun aukioloaikamme ovat kuitenkin varsin pitkät. Eikä meillä oikein olisi millä aulaa täyttääkään, pohdiskelee Jero.

Tapulikaupungin kirjasto on toiminut tiloissaan jo yli kolmekymmentä vuotta. Vaikka tilat ovat vanhat, ovat ne silti kodikkaat ja eri-ikäiset asiakkaat viihtyvät hyvin kirjastossa.

Aulassa on vuokralla SmartPost-automaatteja, mikä on kirjastolle mieluista.

-Siinä vaiheessa sitten tulee iso muutos, kun Suuntimopuiston monitoimitalon uudisrakennus valmistuu ja muutamme sinne. Sitä ennen haluamme palvella asiakkaitamme täällä edelleen mahdollisimman hyvin, Virpi Jero toteaa.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliKansanedustaja Arhinmäki avasi Erä Karaten HelOpen kisat
Seuraava artikkeliJoukko Siltamäen vanhempia valitti apulaisoikeuskanslerille