Suutarilaan Metsävisan hopeaa

Voittaja Riikka Saloheimo (alhaalla oikealla), Samu Laakso ja Tuuli Rasimus. Takana palkitsijat Tarja Väisänen Helsingin OP Pankista ja Niina Helakorpi Stora Ensosta. KUVA VILMA ISSAKAINEN

Pääkaupunkiseudun yläkoululaisten Metsävisa käytiin viime viikolla. Kisan jälkeen osallistujat pääsivät tutustumaan Viikissä yliopiston metsätieteiden laitoksella erilaisiin työpajoihin.

Helsingistä, Espoosta, Vantaalta ja Kauniaisista osallistui 45 koulua valtakunnallisen Metsävisan alkukilpailuun helmikuussa. Näistä 34 koulua lähetti edustajansa maakuntatason kilpailuun, joka käytiin viime tiistaina Kaskuspuistossa.
Tänä vuonna Metsävisassa kilpailtiin 34. kerran ja osallistujia oli koko maassa 26 300 lähes 400 koulussa. Metsävisan kysymykset käsittelivät metsäbiologiaa, metsätaloutta, metsän tuotteita ja ympäristöasioita. Maastossa testattiin esimerkiksi lajien tuntemusta ja metsänhoidon osaamista. Vaikeita lajeja olivat kevätpiippo sekä lehdettömät pähkinäpensas ja tervaleppä. Sen sijaan oppilaat tunnistivat helposti närhen, sinitiaisen, eri sammallajeja ja oravan jättämät jäljet.

Kilpailureitin jälkeen koululaiset vierailivat Helsingin yliopiston metsätieteiden laitoksella, jossa päästiin kurkistamaan tutkijoiden arkeen. Työpajoissa tutustuttiin tutkijoiden, tohtorikoulutettavien ja yliopistolehtorien johdolla muun muassa fotosynteesiin, trooppisiin metsiin, laserkeilaukseen, hyönteis- ja riistaeläintutkimukseen sekä metsästä saataviin tuotteisiin.

Pääkaupunkiseudun kisan voitti yhdeksäsluokkalainen Riikka Saloheimo Espoon kristillisestä koulusta. Hopealle ylsi kahdeksasluokkalainen Samu Laakso Suutarilasta ja kolmanneksi Tuuli Rasimus Pohjois-Tapiolasta.
Suutarilan yläastetta käyvä Samu Laakso kertoi metsän tulleen tutuksi perheen kanssa luonnossa liikuttaessa. Kehuja häneltä sai myös innostava opettaja.

Pääkaupunkiseudun Metsävisan järjestivät Stora Enso Metsä, Suomen Metsäyhdistys ja Helsingin yliopiston metsätieteiden laitos. Helsingin OP Pankki palkitsi voittajan 150 euron rahapalkinnolla.

Teija Loponen