HSL kerää mielipiteitä liikennöintimuutoksista

Kuluvan vuoden aikana tulee muutoksia niin bussi- kuin junaliikenteeseenkin.

HSL on tekemässä muutoksia bussi- ja junareitteihin ja kerää niistä mielipiteitä keskiviikkoon 14.1. asti.

HSL:n liikennöintisuunnitelma sisältää kaikkien julkisten liikennevälineiden reitteihin tai aikatauluihin koskevia muutoksia. Tulevat muutokset astuvat voimaan joko kesäliikenteen alkaessa 15.6. tai syysliikenteeseen siirryttäessä 10.8.
Merkittävin muutos tänä vuonna tulee olemaan Kehäradan junaliikenteen käynnistyminen kesällä 2015.
Näillä näkymin 1.7. käynnistyy Kehäradan junaliikenne ja silloin nykyiset I- ja M-junat korvataan uusilla I- ja P-junilla.
I-juna ajaa lenkin Helsinki-Tikkurila-Lentoasema-Vantaankoski-Huopalahti- Helsinki vastapäivään ja P-juna vastaavan lenkin myötäpäivään. I-ja P-junat tulevat pysähtymään koillis-Helsingissä ainakin Puistolassa ja Malmilla. Pukinmäessä ja Tapanilassa pysähtyvät joko kehäradan junat tai Keravan K/N-junat.
Keravan kaupunkiradan K- ja N-junat liikennöivät edelleen arkisin ja lauantaisin päivällä 10 minuutin välein, arki-iltaisin vuoroväli harvenee noin 15 minuuttiin pari tuntia aiemmin kuin nykyisin.
Malmin ja Puistolan asemilla junat tulevat pysähtymään iltaisinkin tiheämmin kuin nykyään, koska niillä pysähtyvät molempien ratojen junat.

Bussilinjoista linjalla 54 Itäkeskuksesta Pukinmäen kautta Pitäjänmäkeen tihennetään vuoroväliä talviarkisin ruuhka-aikaan 8 minuuttiin. Matkustajapaikkojen määrää lisätään vuoden 2016 alusta vaihtamalla 2-akseliset bussit isompiin teliautoihin.
Linja 70 V loppuu sellaisenaan ja se muutetaan ruuhkalinjaksi 611B Rautatientori-Siltamäki-Suutarila. Linjan 611 reitti muutetaan kulkemaan Rautatientorilta Siltamäen ja Suutarilan kautta Tikkurilaan. Rautatientori-Suutarila –osuudella vuoroväli hieman tihenee vilkkaimpaan ruuhka-aikaan. Muina aikoina se liikennöi nykyisen 70V:n tapaan. Linjaa 611 ajetaan arkisin ja lauantaisin.

Liikennöintisuunnitelman mukaan seutulinja 577 Jakomäki-Malmi-Siltamäki-Tikkurila lakkautetaan ja sen tarjonta siirretään Helsingin sisäiselle linjalle 77A.
Linjan 78 Vuosaaren satama, Vuosaari, Mellunmäki, Malmi kesän arkiliikenne sovitetaan Myllypuron metroaseman remontista johtuvaan harvempaan vuoroväliin. Linja 78 korvataan syysliikenteen alkaessa uudella poikittaisella runkolinjalla 560 reitillä Rastila-Vuosaari-Mellunmäki-Kontula-Malmi-Paloheinä-Myyrmäki.
Yhteydet Kivikosta Kehä I:lle ja Malmille järjestetään väliaikaisesti säilyttämällä linja 78 osuudella Kontula-Kivikko-Malmi ruuhka-aikoina. Kivikon eritasoliittymän valmistuttua ehkä syksyllä 2016 jatketaan nykyisin Latokartanoon päättyvän linjan 57 reittiä Latokartanosta Kivikon kautta Kontulaan, jolloin väliaikainen linja 78 lopetetaan.
HSL:n hallitus käsittelee suunnitelmaluonnosta 20.1. kokouksessaan. Nettisivuilla kommentoidaan muun muassa linjan 73 jatkamisen puolesta ja siitä, että lentoasemalle pitäisi liikennöidä myös yöaikaan.

Teija Loponen

Linjastosuunnitelma löytyy osoittesta https://www.hsl.fi/linjastosuunnitelmat/koillis-helsingin-linjastosuunnitelma

Edellinen artikkeliHietakummun lapset parakkeihin
Seuraava artikkeliBussilinjojen reitit ovat muuttumassa