Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on muutamaankin otteeseen käsitellyt Fallkullan kotieläintilan uuden hevostallin rakentamisen hankesuunnitelmaa. Nyt se on siirretty uudelleen valmisteluun, eli rakentaminen siirtyy.
Kaupungin rakennuttajainsinööri Tarja Holopainen ei osaa kertoa, millaisella aikataululla hanke voisi lähteä etenemään.
-Nyt täytyy ensin pohtia, mitä tuo uudelleen valmistelu käytännössä pitäisi sisällään. Mutta minkäänlaisiin rakennustoimiin ei siis nyt vielä päästä, hän toteaa.
Tallihankkeen laajuus oli suunnitelmassa 291 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta arvonlisäverottomana 1 138 000 euroa. Hanke jätettiin ensin edellisessä kokouksessa pöydälle ja seuraavassa se palautettiin Otto Meren pyynnöstä uudelleen valmisteluun, jotta selvitetään keinoja vähentää sen suunnittelu- ja rakentamiskustannuksia.
Toimitilahankkeiden rakentamisohjelmassa on hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle varattu määrärahaa yhteensä 800 000 euroa vuodelle 2023. Alustavan aikataulun mukaisesti rakentamisen oli suunniteltu tapahtuvan 10/2023 – 5/2024. Nyt aikataulu on täysin auki. Fallkullan kotieläintilalla tarjotaan nuorille varsin ainutlaatuista eläinperusteista nuorisotyötä. Fallkullan navetassa on muun muassa lampaita, vuohia ja nautoja sekä hevostallissa poneja, joita kaikkia nuoret hoitavat nuoriso-ohjaajien opastuksella. Hevostoiminta on toimintamuodoista suosituinta. Tällä hetkellä kunnollisen hevostallin puuttuminen vaikeuttaa hevosten kanssa toimintaa. Myös toiminnan turvallisuuden valvonta on hankalaa, koska ponikarsinat sijaitsevat erillisissä pienissä rakennuksissa ja siivouksessa käytettävät välineet kolmannessa rakennuksessa. Kunnollisen tallin puuttumisen vuoksi eläinten hoitoa tehdään nuorten kanssa ulkona säässä kuin säässä ja eläinlääkäri ja hevosten kengittäjä hoitavat hevosia navetassa, joka ei siihen sovellu.
Uusi suunnitteilla ollut talli parantaisi hevosten, työntekijöiden ja toimintaan osallistuvien nuorten oloja. Hevostalli oli alun perin ajateltu tehtäväksi pellolle sijoitettavana kustannustehokkaana valmistallina. Alueen kulttuurimaisemallinen asema edellyttää kuitenkin maisemaan paremmin sopivaa rakennusta. Niinpä talli suunniteltiin rakennettavaksi rinteessä sijaitsevan, puretun talousrakennuksen tilalle suunnilleen samankokoisena ja -tyylisenä. Paikka tukisi myös luontevasti kotieläintilan toimintaa sijoittumalla navetta/päärakennuksen kanssa samaan pihapiiriin. Talliin oli suunniteltu karsinoita neljälle hevoselle, hevosten pesutila, varustehuone hevosten tavaroille, pesu- ja kuivauspaikka loimille sekä varastotila hevosten heinille, puruille ja varusteille. Henkilökunnan ja toimintaan osallistuvien nuorten käyttöön tulisi wc-tila. Nuorisopalvelu arvioi, että Malmin nuorisotyöyksikön alueella 10–17-vuotiaiden nuorten määrä tulee kasvamaan vuoteen 2024 mennessä 300 nuorella. Teija Loponen
Kotieläintilalla vierailee vuosittain 90 000 kävijää, josta 15 000 käyntiä on nuorten käyntikertoja.