28. 11.1944 – 15.8.2023
Toimittaja, urheilumies, kotiseutuaktiivi ja politiikan tekijä. Lisäksi rakas sijaisisä kuudelle nyt jo aikuiselle lapselle. Timo Huotisella oli näppinsä pelissä monissa asioissa, mutta usein vähäeleisesti taustalla toimien ja muita tukien.
Toimittaja, urheilumies, kotiseutuaktiivi ja politiikan tekijä. Lisäksi rakas sijaisisä kuudelle nyt jo aikuiselle lapselle. Timo Huotisella oli näppinsä pelissä monissa asioissa, mutta usein vähäeleisesti taustalla toimien ja muita tukien.
Erityisesti Timo Huotinen tunnettiin Suomen Tietotoimiston urheilutoimittajana ja urheiluseura Kiffenin johtomiehenä. Kiffen myös nimitti hänet kunniapuheenjohtajakseen. Huotinen teki valtaosan työurastaan Suomen Tietotoimistossa. STT:n urheilutoimituksessa hän työskenteli 1965–1981 ja 1990 – 2007. Urheilutoimituksen esimiehenä hän toimi 1970–1980. Huotinen työskenteli Savon Sanomien ja Turun Sanomien urheilutoimittajana Helsingissä 1985–1990 ja 1980-luvun alkuvuodet hän toimi päätoimittajana aikakausi- ja sarjakuvalehtialalla.
Urheilutoimittajana Huotinen raportoi 12 olympialaiset vuosina 1968–2000. Viime vuosinaan STT:ssä Huotinen kirjoitti erityisesti liikuntapolitiikasta ja alan kansalaistoiminnasta. Palloliitossa Timo Huotinen toimi pitkään eri valiokunnissa ja valtuustossa. Huotinen sai Suomen Urheilun ansiomerkin vuonna 1991, Suomen Palloliiton kultaisen ansiomerkin 1998, SLU:n hopeisen ansiomerkin 2005, Palloliiton Helsingin piirin kultaisen ansiolevykkeen 2005 ja Liikuntakulttuurin ja urheilun kultaisen ansioristin 2006.
Urheilun ohella Timon sydäntä lähellä olivat kaupunginosa- ja puoluetyö. Timo toimi monen Koillis-Helsingin paikallispoliitikon taustahenkilönä ja tuki innokkaasti Sirkka Lekmanin, Kauko Koskisen ja Hemppa Laaksosen poliittista uraa. Timo toimi aktiivisesti Malmin Kokoomuksessa ja Koillis-Helsingin Senioreissa. Viikki-seurassa Timo Huotinen toimi puheenjohtajana useita vuosia. Malmin seurakunnassa hän oli mukana asukasaktiivina Viikin kirkkoa perustettaessa ja sen toimintaa kehitettäessä.
Timo Huotisella riitti aikaa ja rakkautta myös monelle lapselle ja nuorelle, joille hän oli tärkeä sijaisiskä. Timo ja vaimonsa Ulla avasivat kotinsa kaikkiaan kuudelle sijaislapselle, joista valtaosa on edelleen ollut läheisiä sijaisvanhempiensa kanssa.
Itse olen Timo Huotiselle äärettömän kiitollinen hänen pyyteettömästä tuestaan paikallislehtiemme toiminnassa. Timolta sain tukea ja kannustusta, mutta hän myös kirjoitti vuosikymmenten varrella useita artikkeleita MaTaPuPu-lehteen, Koillis-Helsingin LähiSanomiin ja Koillis-Helsingin Lähitietoon.
Teija Loponen
Teija Loponen