Puistolassa Alueopas verkkoon, Puistola-päivät yhä livenä

Puistolan Alueoppaan kannessa on perinteiseen tapaan alueen historiaan kuulunut rakennus.
Puistola-Seuran julkaisemaa Puistolan Alueopasta ei tänä vuonna jaeta kotitalouksiin, vaan se tarjotaan verkkolehtenä 25.8. Puistola-päivät sen sijaan toteutuvat perinteisesti monen päivän tapahtumaketjuna, joka käynnistyy Puistolan markkinoilla.
Puistolan Alueoppaasta otetaan tänä vuonna vain pieni paperipainos, jota saa alueen kirjastoista lokakuun alkupuolella. Verkkolehti ilmestyy kaikkien luettavaksi jo aiemmin Puistola-Seuran kotisivuilla kaupunginosat.fi/puistola/ ja seuran Facebook-sivulla. Sieltä se jaetaan myös naapurikaupunginosien Fb-sivuille. Alueoppaan kansikuvana on Helmut Grzemban akvarelli kansanedustaja Mikko Ampujan talosta. Ampuja kuoli traagisesti Moskovan kaupungin 800-vuotisjuhlissa vuonna 1947. Hänen tuhkauurnansa sijoitettiin kotipihan kalliorinteeseen, toiveensa mukaan. Mikko Ampuja testamenttasi kiinteistönsä käytettäväksi työläiskirjailijoiden asuntona. Kahden talossa asuneen kirjailijan kohtalosta on Alueoppaaseen kirjoittanut nuoruutensa päiväkirjamerkintöjen pohjalta Timo Uotila.
Puistola-Seuran puheenjohtaja Maija-Liisa Pennasen aiheena on Puistola-Seuran toimet viime vuoden aikana. Erityisesti kaavoitusasiat ovat olleet vahvasti esillä, mutta paljon muutakin on tehty. Seuran hallitukseen kuuluva Sinikka Vepsä ihmettelee mielipidekirjoituksessaan, onko 3 miljoonaa euroa liikaa Puistolan Vanha kansakoulun remonttiin, kun samalla tontilla olevien tilapäisten rakennusten vuokriin käytetään samanaikaisesti valtavia summia. Lauri Haapanen kertoo vanhan koulun aikanaan herättämästä suuresta ihailusta.
Helsingin kaupungin nimistösuunnittelija Johanna Lehtonen nostaa esiin varsin mielenkiintoisia tarinoita Puistolan katunimistöstä. Esimerkiksi Alviontien takaa löytyy mitä ilmeisimmin maisteri Kaarlo Edvin Alvio, joka oli Puistolan ensimmäisiä ”uudisasukkaita” ja tunnettu ahkerana pienviljelijänä, omenapuiden kasvattajana, mehiläisten hoitajana ja yhdistysmiehenä. Ehkä hänen harrastuksensa toivat nimet Mehiläistie, Mesipuu ja Vahakuja Puistolaan. Alueliitoksen myötä Puistolassakin katunimistöä vaihdettiin, jotta kaupungissa ei olisi samannimisiä katuja monessa paikoin. Vanhoja rakkaita nimiä poistui roppakaupalla.
Historian ohella Alueoppaassa on mukana vahvasti nykypäivää. Stadiluotsi Kirsti Kallansalo kertoo lähestyvästä OmaStadi -kierroksesta, johon puistolalaisetkin voivat taas aktiivisesti osallistua. Puistolan kirjastossa puutarhakerhoa vetävä Pirjo Isotupa antaa vinkkejä pian ajankohtaisista syysistutuksista ja puutarhan hoidosta. Runoja ei Alueoppaassa ole julkaistu vuosikymmeniin. Se korjaantuu nyt Ulla Welinin kahdella Puistola-aiheisella runolla. Alueoppaasta löytyy toki paljon muutakin mielenkiintoista luettavaa.
Puistola-Päivien Markkinat pidetään tutusti Puistolan torilla, jossa mukana on lukuisia alueen toimijoita.
Kuva Teija Loponen
Puistolan alkusyksyyn kuuluvat perinteiset Puistola-päivät 2.-10.9. Toritapahtuma toteutuu tuttuun tapaan lauantaina klo 10-14 lukuisten esitysten, esittelypisteiden ja tuttujen tapaamisen siivittämänä. Sunnuntaina ohjelma jatkuu Puistola-päivien messulla ja kirkkokahveilla, torstaina kilpaillaan mölkyn heitossa, ja tutustutaan harrastusmessuihin Puistolan peruskoululla, sunnuntaina on Kivaa kirkonmäellä -perhetapahtuma ja perhemessu.
Puistola-Seuran 47. taidenäyttely toteutuu virtuaalisena kuten kolmena viime vuonnakin. Näyttelyyn tulee ilmoittautua 10.9. mennessä sähköpostilla leena.iisalo@gmail.com. Näyttely avataan lokakuun alussa verkossa ja on nähtävissä Puistolan kirjastossa tv-ruudulla ensimmäisen viikon ajan. Tarkempia tietoja niin näyttelystä kuin Puistola-päivistäkin löytyy Puistola-Seuran sivuilta.
Teija Loponen