Onnea ja harmitusta

Vaalit ovat ohi. Osa ehdokkaista on nyt onnensa kukkuloilla tultuaan valituksi, osaa kaihertaa pieni pettymys turhaan tehdystä vaalityöstä ja vaalibudjetin nielemistä rahoista. Täällä Koillisessakin ehdokkaita kävi ahkerasti toreilla ja kauppakeskuksissa tekemässä itseään tutuksi. ilmeisen hyvää vaalityötä tekivätkin, sillä nyt on syytä onnitella täältä valittuja ehdokkaita, jatkokaudelle päässeitä Veronika Honkasaloa ja Mari Rantasta. Hienon tuloksen teki myös Teija Makkonen päässen varasijalle. Ehdokkaiden joukossa oli monia kaupunginvaltuuston jäseniä ja heillä poliittinen vaikuttaminen jatkuu edelleen sitä kautta.
Pääsiäinen on edessä. Useamman päivän vapaa putki ei ihan kaikkia koske, sillä kaupat ovat avoinna nykyäään pääsiäisenäkin. Moni kuitenkin viettää tulevat vapaat ehkä ensimmäistä kertaa talven jälkeen mökillä laittaen paikkoja kevätkuntoon. Koillisessa ei enää varsinaisia mökkejä ole, kuten vuosikymmeniä sitten, mutta täälläkin voi nauttia lenkeistä lumen alta paljastuneilla reiteillä ja poluilla sekä tehdä vaikkapa eväsretken lähipuistoon. Päääsiäisenä on myös tarjolla kaupungin järjestämä linturetki Viikkiin ja Vantaanjoen varrella voi käydä ihmettelemässä sen kohonneita vesimassoja ja veden alle jääneitä puiden juurakkoja. Ulkona luonnossa liikkuminen lisää tutkitusti onnellisuuden tunnetta, joten sitä hankkimaan pääsiäispyhinä.
Kevät on perinteisesti kevätsiivouksen aikaa niin sisällä kuin ulkona. Poistettavaa tavaraa voi hävittää näppärästi viemällä sitä joko niiden keräyspisteisiin, joita löytyy useimmista kaupunginosista, tai Kierrätyskeskuksen keräysautoon, joka kiertelee täällä Koillisessakin 18.4. alkaen. Myös onglmajäte- ja metalliromun keräysautot ajelevat keväällä keräten kotitalouksille turhaksi jääneet tavarat lajitteluun ja kierrätykseen.Turhaa tavaraa ei kannata kotona säilöä.
Seuraava lehtemme ilmestyy poikkeuksellisesti vasta huhtikuun lopulla. Halusimme palvella päivittäistavarakauppoja ja heidän asiakkaitaan sijoittamalla lehtemme ilmestymispäivät kahden herkutteluviikonlopun, pääsiäisen ja vapun alle. Printtilehtitauon aikanakin lehden kotisivuja päivitetään, joten siellä kannattaa käydä aika ajoin kurkkaamassa uutta luettavaa.
Leppoisaa pääsiäistä ja iloista kevään etenemistä!