Leikkipuistojen kerhoihin ei pääse ensi vuonnakaan

Monissa leikkipuistoissa ei koululaisille pystytä edelleenkään tarjoamaan iltapäivätoimintaa. Kuva leikkipuisto Traktorista, jossa myös ohjattu kerhotoiminta on suljettu. Kuva Teija Loponen
Leikkipuistojen sulkeminen jatkuu Helsingissä syksyn tapaan. Helsingin kaupungin henkilöstön siirtoja jatketaan kevään 2023 ajaksi päiväkoteihin leikkipuistojen avoimesta aamu- ja iltapäivätoiminnasta henkilöstövajetta paikkaamaan. Henkilöstön siirtojen seurauksena suljetaan kevään ajaksi yhteensä 39 leikkipuistoa, joissa järjestetään lapsiperheille suunnattua aamupäivätoimintaa sekä koululaisten iltapäivätoimintaa. Näiden leikkipuiston sulkemisella on vaikutus noin tuhannen eka- ja tokaluokkalaisen aamu- ja iltapäivätoimintaan. Avoinna pysyy 25 leikkipuistoa, joissa kaikissa järjestetään lakisääteistä iltapäivätoimintaa. Suljettavat leikkipuistot 9.1.2023 alkaen ovat Koillisessa Filpus, Maasälpä, Salpausselkä, Traktori, Unikko, Jalopeura, Kurranummi, Linnunrata, Nurkka ja Tapuli.
Nyt kaupunki on kuitenkin onnistunut saamaan palveluntuottajia järjestämään 1-2-luokkalaisille iltapäivätoimintaa ensi vuodelle. Kaupunki on pyytänyt kaikkia ilman iltapäivätoimintaa jääneitä perheitä hakemaan paikkaa perusopetuslain mukaisesta iltapäivätoiminnasta. Perheet ovat jättäneet hakemuksia aktiivisesti. -Tällä hetkellä arvioidaan, että kaikille iltapäivätoiminnan paikkaa hakeneille voidaan keväällä 2023 tarjota paikka. Toimintaa järjestävät kaupungin iltapäivätoiminnan palveluntuottajat eli esimerkiksi järjestöt, yhdistykset, seurakunnat ja yksityiset yritykset, kertoo Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas. Hakemuksen voi tehdä sähköisesti kaupungin sivuilla. TL