Pysäköintitalo Heikinlaaksoon

Suurmetsässä on työn alla asemakaavanmuutos, joka koskee Heikinlaakson teollisuusalueen tontteja osoitteessa Tatti 13 ja 15. Kaavaratkaisun tarkoituksena on mahdollistaa nelikerroksinen pysäköintilaitos palvelemaan Vantaan puolella sijaitsevaa ostoskylää. Pysäköintilaitokseenkin on tarkoitus sijoittaa myös liiketilaa palvelutarjontaa parantamaan. Kaavamuutoksen mukaan liiketilaa tulee toteuttaa vähintään 400 km2. Näin myös säilytetään kaava-alueen työpaikkamäärä, vaikka osin tulevan pysäköintilaitoksen alta puretaan teollisuushalli. Purettava teollisuuskiinteistö on valmistunut vuonna 2003. Toisella tontilla on 70 autopaikan pysäköintialue Vantaan puolen erikoiskauppojen asiakaspysäköinnille. Tonteista toinen on kaupungin omistuksessa, toinen yksityisomistuksessa, myyntineuvottelut ovat käynnissä. Hankkeessa on ollut aloitteellisena yksityistontin omistaja. Pysäköintitaloon tulisi tilaa noin 400 ajoneuvolle. Siihen on mahdollista osoittaa ajoyhteys sekä Vantaan, että Tatin puolelta. Samoin on jalankulun kohdalla. Kaavamuutoksen muistutusaikaa on 27.10. saakka. TL
Kuva Helsingin kaupungin tekemästä asemakaavan muutoksen selostuksesta.
Edellinen artikkeliSenioreilla juhlat
Seuraava artikkeliLöytyykö Koillisesta joulukuusi Senaatintorille?