Leppoisaa Juhannusta

Päätoimittaja Teija Loponen

Kesästä on saatu nauttia jo useampi viikko, viime viikolla todella upeissa säissä. Eilen oli kesäpäivänseisaus ja nyt edessä on keskikesän juhlan aika, Juhannus. Juhannusta vietettiin alun perin vuoden valoisimpana päivänä eli kesäpäivänseisauksen aikaan, josta katolinen kirkko siirsi juhlan vieton kesäkuun 24. päivään. Nykyisin juhannusta juhlitaan meillä kesäkuun 20. ja 26. päivien välisenä lauantaina. Juhannus on myös virallinen liputuspäivä, jolloin liputetaan poikkeuksellisesti koko juhannusyön ajan. Lippu nostetaan salkoon juhannusaattoiltana kello 18 ja lasketaan vasta juhannuspäivän iltana kello 21.

Edelleen varsin moni ajattelee, että juhannusta pitää viettää maalaismaisemissa, mieluiten vielä veden äärellä. Kaupunki hiljenee aika lailla keskikesän juhlan aikaan, vaikka tekemistä Helsingissäkin riittää. Monen perheen perinteisiin kuuluvat juhannusjuhlat Mustasaaressa, aikuisempaan makuun ovat juhannus Seurasaaressa ja lisäksi monilla siirtolapuutarhoilla vietetään juhannusjuhlia, joihin myös ulkopuoliset ovat tervetulleita. Korkeasaari ja Linnanmäki ovat avoinna ja täällä Koillisessa voi juhannusta viettää vaikkapa Fallkullassa seuraten eläinten ulkoilua kello 10–14 välillä. Veden äärelle kaipaavat voivat suunnata Tapaninvainion uimarannalle tai muualle Vantaan- tai Keravanjoen varrelle.

Suomalainen suvemme voi välillä olla varsin viileä. Silloin on mainio hetki lähteä vaikkapa kävelemään tai pyöräilemään ja katsomaan, miten lähimaisemat muuttuvat. Nostureita näkyy siellä täällä ja niitä kohden voi suunnistaa. Perillä näkee, miten maisemat muuttuvat, kun matalien talojen tilalle nousee korkeita kerrostaloja. Etenkin Malmin alue alkaa olla varsin erinäköinen kuin muutama vuosi sitten, samoin on muuttumassa Suurmetsäntien varsi Fallkullan kohdalla. Myöhemmin myös Viertolantien varrella. Keskellä Tapanilaa puutarhakaupunginosa sen sijaan on vielä säilynyt. Toivottavasti säilyy jatkossakin, sillä luonnon on todettu olevan sekä mielenterveydelle, että muutenkin terveydelle tärkeää. Näitä luonnontilaisia kohteita meillä koillisessa vielä jonkin verran on. Rakennettu viheralue ei ihan samaa asiaa aja.

Edellinen artikkeliPihlajamäessä halutaan pitää kiinni omasta terveysasemasta
Seuraava artikkeliTapanilan Erälle naisten lentopallon 1-sarjapaikka