Positiivista

Positiivisuus tekee elämästä helpompaa. Parhaillaan vietetään Positiivisuusviikkoa. Vuonna 1991 Positiivarit päätti julistaa Suomeen positiivisuusviikon vastalääkkeeksi uhkaavan laman yritykselle lannistaa ihmisiä. Positiivinen ihminen osaa aina löytää asioista jotain iloakin ja ajatella myönteisesti. Positiivisen ihmisen elämäntilanne ei välttämättä ole yhtään sen helpompi, mutta hänen elämänlaatunsa on myönteisen asenteen vuoksi parempi. Positiivisuusviikolla valitaan myös aina Vuoden positiivisin ihminen. On todella hienoa, että ehdokkaita riittää joka vuosi jonoksi asti. Myönteinen elämänasenne on asia, jota kannattaa myös tartuttaa muihin.

Myönteistä ajattelutapaa tarvitaan vähän kaikessa. Jos sellaisen omaa, on elämän eteen tuomista asioista helpompi selvitä. Taito löytää asioista myös hyvä puoli on kullanarvoinen. Hiljalleen koittava syksyn pimeyskään ei haittaa, jos osaa iloita siitä, että taas pääsee polttamaan kynttilöitä ja ihailemaan niiden liekkien leikkiä. Auringonlaskut tapahtuvat ilta illalta aikaisemmin, nyt hämärä koittaa iltakahdeksalta, syyskuun lopussa jo seitsemältä. Täällä etelässä voimme iloita siitä, että meillä ei ole täyttä kaamosta ja kaupungin valot loistavat pimeydessäkin.

Tapanilan Urheilukeskuksella järjestettiin viime viikonloppuna elokuvailta ulkona. Vaati kenties hieman positiivisuutta uskoa, että syyskuisena lauantaina ei sataisi tai olisi kovin kylmä. Hiidenkiven puiston rinteelle nuorisotaloa vastapää kerääntyi iltasella mukavasti ihmisiä leffoja katsomaan. He olivat varsin ilahtuneita siitä, että tällainen yhteisöllinen leffailta oli tarjolla turvallisesti ulkona kotinurkilla ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Vastaavanlaisia leppoisia, kaikille avoimia tilaisuuksia ei viime aikoina ole ollut liikaa. Moni varmasti lausui järjestäjille mielessään hiljaisen kiitoksen.

Toivottavasti hyvän mielen tuottajat saivat sitä myös itselleen.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliVäki hupeni Koillis-Helsingissäkin
Seuraava artikkeliViikin kirjasto aukeaa uusittuna lokakuussa