Jäälinnat yhdistävät asukkaita

jäälinna
Leikkipuisto Linnunrataan syntyy hieno lumilinna. Kuva Marjut Salonen

Värikkäiden jäälinnojen rakentaminen aikuisten ja lasten yhteistyönä on noussut suureen suosioon. Hienoja jäälinnoja on viime päivinä noussut ainakin Suutarilan leikkipuisto Linnunrataan ja Pihlajamäkeen kirkon viereen.

Ystävänpäivänä leikkipuisto Linnunrataan aloitettiin yhteistoimin, mutta turvavälit huomioiden, komean jäälinnan kokoaminen.

-Kysymyksessä on matalan kynnyksen osallistava ja yhteisöllinen tapahtuma, johon voi osallistua itselle sopivana aikana pienellä panoksella. Leikkipuiston henkilökunnan kanssa sovittiin, että rakennelma tehdään ”yläleikkipuiston” puolelle, jossa sen rakentamista voidaan jatkaa koululaisten kanssa, kertoo idean puuhanaisiin kuuluva Marjut Salonen. 

Salosen mukaan tuo paikka on jäälinnalle mainio, sillä viereisellä Penttilänaukiolla on pahvinkeräyspiste ja sivutuotteena muodostuu koululaisille lisätekemistä.

-Näin linna myös jatkaa helpommin kasvuaan, mikäli saa pysyä ehjänä.

Ystävänpäivänä linnaa kasattiin kimpassa reilu tunti.

-Paikalla oli kaiken ikäisiä ihmisiä, paljon myös vanhoja leikkipuistolaisia, eli aikuisia ilman lapsia, iloitsee Salonen.

Läheisen Suutarinkodin väki osallistui myös Linnunradan jäälinnan rakentamiseen tekemällä sitä varten jääkalikoita. Sen asukkaat eivät itse päässeet kokoamishommiin, mutta jättivät jäät sovittuun paikkaan noudettaviksi sunnuntaiaamuna ja käyvät ihailemassa tehtyä linnaa myöhemmin.

Linna rakentui maito- tai mehupurkkia muottina käyttäen jäädytetyistä paloista, joihin saattoi halutessaan laittaa jotakin väriä, tai vaikkapa leikkokukkia jääpalojen sisään.

-Jäälinnassa voi käyttää muillakin muoteilla tehtyjä jääpaloja, ne koristavat kivasti linnaa, opastaa Salonen.

Jääpalat saa kiinnittymään toisiinsa käyttäen apuna lumisohjoa ja vettä, joka kannattaa laittaa vaikkapa suihkepulloon.

Ystävänpäivän iltana jäälinnan lähelle sytytettiin vielä jäälyhtykuja johdattamaan katsojat oikeaan paikkaan.

Jäälinnaa on saatu ihailla myös Pihlajamäessä, kirkon vieressä sijaitsevalla kalliolla.

-Rovastimme Holopaisen Jukka on apulaisineen rakentanut värikästä jäälinnaa kirkon viereen. Linna on tarkoitettu kaikkien yhteiseksi iloksi ja alueen päiväkodeille onkin lähtenyt kutsu tulla rakentamaan linnaa isommaksi omilla jääkalikoillaan sekä leikkimään sinne, kertoo pastori Sari Hakuri Pihlajamäen kirkolta.
Kuka hyvänsä saa vapaasti tuoda linnaan uusia osia.

-Jos haluaa jäädyttää värikästä jäätä, kannattaa käyttää elintarvike- tai vesiväriä tai vaikkapa punajuuren lientä. Turvallisuussyistä linna pidetään varsin matalana, valaisee Sari Hakuri.

Teija Loponen

Pihlajamäen jäälinnaan toivotaan lisää materiaalia ja leikkijöitä alueen päiväkodeista. Kuva Sari Hakuri