Kohtaamisia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti uudenvuoden puheessaan kantaa keskustelukulttuurin kärjistymiseen vastakkaisiin leireihin sekä vihapuheen lisääntymiseen. Hän kertoi kantavansa kasvavaa huolta siitä, miten kohtelemme Suomessa toisiamme. Kyse on ihmisten keskinäisestä kunnioittamisesta, viime kädessä yhteiskuntarauhan ylläpitämisestä. Niinistön huoli ei ole turhaa. Mielipiteitä esitetään nykyään totuuksina ja vastaista puolta ei kuunnella. Kohtaamiset voivat olla kärjekkäitä, vailla inhimillisyyttä. Rakentavan keskustelun ja sen myötä syntyvien kompromissien teon taito tuntuu olevan katoamassa. Niitä kuitenkin tarvitaan.

Elämässä joutuu tekemään kompromisseja. Se mikä on itselle hyvä, voi olla toiselle huonompi vaihtoehto. Kompromisseja tehtäessä pitäisi huomioida myös heidät, jotka eivät itse kykene pitämään puoliaan. Kovaäänisin ei voi aina saada tahtoaan läpi. On pyrittävä oikeudenmukaisuuteen. Sen ja keskustelujen kautta opitaan ottamaan toisetkin huomioon, etsimään kaikille sopivia vaihtoehtoja ja ennen kaikkea ymmärtämään toisten näkökantoja. On ollut upeaa huomata, miten esimerkiksi Tapulikaupungissa seurakuntakodista on hiljalleen muodostunut kohtaamispaikka, jossa erilaiset ihmisryhmät, yhteisöt ja järjestöt voivat kokoontua yhteen. Vastaavanlaisia paikkoja on muuallakin Koillisessa.

Itsekkyys on sekin nykypäivän vitsaus. Joulun alla löytyy kiitettävän paljon hyvää tahtoa auttaa vähäosaisempia, mutta monilta se kaikkoaa pian. Itsekkyys ja ajattelemattomuus voivat aiheuttavat paljon hallaa. Tuota ajattelemattomuutta nähtiin vuoden vaihteessa ilotulitteiden kohdalla. Niitä ammuttiin omaksi ja kavereiden iloksi mihin sattui. Tuolla toiminnalla aiheutettiin sivullisille turhaa pelkoa ja vaaraa. Vielä ei tiedetä, oliko Linnunradan leikkipuiston navetan tuhoutuminen huolimattomien ilotulitteiden ampujien syytä. On joka tapauksessa todella harmillista kaikkien leikkipuistoa käyttäneiden lasten kannalta, että ulkolelut paloivat ja eläimet menettivät kesäkotinsa.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliLinnunradan navetta paloi vuoden vaihteessa: Joulupukin tupa porona
Seuraava artikkeliPukinmäessä kaavoitetaan aiempaa tiiviimpää: Seurakuntakodin tilalle 10-kerroksinen talo