Malmin sairaalassa parannetaan sisäilmaa

Sisäilmaongelmat eivät vaivaa vain Malmin sairaalan uudisosaa. Ongelmia on myös sairaalan viereisessä rakennuksessa, jossa on muun muassa vuodeosastoja. Kiinteistö aiotaan nyt korjata sellaiseen kuntoon, että sisällä voi olla oireilematta seuraavat kymmenen vuotta.

Rakennus 18:n sisäilma on sairastuttanut työntekijöitä. Tukalaan tilanteeseen on puututtu Aluehallintovirastosta asti. Avi on tarkastanut tiloja ja antanut toimenpideohjeita.

Kaksikerroksiselle kiinteistölle on valmistunut kesäkuussa hankesuunnitelma. Sen mukaan vuoden 1986 lopussa Talvelantielle valmistuneen rakennuksessa on eriasteisia kosteusvaurioita. Ne tullaan korjaamaan ja samalla parannetaan joitakin riskirakenteita, jotta ne kestäisivät kosteusrasitusta.

Tavoitteena on saada urakka aluilleen syyskuussa ja tehdyksi vuoden loppuun mennessä. Urakasta vastaa Helsingin kaupunkiympäristön toimialan rakennuttamispalvelun.

Kaiken kattavia korjauksia talolle ei ole luvassa. Päämääränä on korjata tilat sellaiseen kuntoon, että paikkoja voi käyttää ilman sisäilmaoireiluja seuraavat kymmenen vuotta. Järeisiin korjauksiin ei nyt lähdetä, sillä Malmin sairaalatontille on tulevaisuudessa suunnitteilla aivan uusi sairaalarakennus. Hankesuunnitelman mukaan rakennus 18:ssa olevat osastot muutettaisiin sinne.

Elementeistä kootun betonipintaisen rakennus 18:n on aikanaan suunnitellut Into Pyykkö Ky.

Rakennusta on remontoitu aiemminkin. Alapohjaa on tiivistetty ja kattoa korjattu levyttämällä ja eristämällä pikikermillä.

Nyt rakennuksessa on määrä tiivistyskorjata ikkunoiden ympärykset sekä seinän ja lattian liittymiä. Nykyinen ilmanvaihtojärjestelmä säilyy pieniä muutoksia lukuunottamatta. Potilashuoneissa parannetaan ilmankiertoa tekemällä uusia kanava-asennuksia. Vanhat kanavat nuohotaan ja vanhat liesikuvut puhdistetaan sekä ilmamäärät säädetään.

Lämmitysjärjestelmä pysyy ennallaan. Pinnaltaan rapistuneita pattereita maalataan. Vesialtaita ja tasoja vaihdetaan uusiin.

Myös sähkötekniikkaa parannetaan. Nykyiset keskukset jäävät yhä käyttöön. Valaistusta parannellaan

Urakka vaiheistetaan niin, ettei sairaalatontille tarvitse rakentaa väistötiloja, vaan muutot tehdään rakennuksen sisällä. Työn alla on aina yksi osasto, jonne työn valmistuttua siirtyy seuraavaksi kunnostettava osasto.

Urakan lopuksi yksi osasto jää vapaaksi. Se otetaan uuden sairaalan kuivatustöiden aikaiseksi väistötilaksi.

Pirjo Pihlajamaa