
Syyskuun ensimmäisenä lauantaina Pihlajamäessä voi törmätä keskiaikaisiin taistelijoihin, ja jopa päästä mukaan mittelöihin. Lajia esittelee vuoden 2018 Suomen mestarijoukkue Valdyr.
-Järjestämme illalla nuorisopuistossa näytöksen ja leikkimieliset turnajaiset. Päivällä voi harjoitella jousiammuntaa elävien maalien kanssa. Tällä haluamme demonstroida, miten turvallinen laji boffaus on, Valdyrin kilpimies Jukka Bäckström sanoo.
Tänä vuonna näköalakaupungin näkymiä ihaillaan Vuolukiventie 6:n katolta. Maanpinnalla Pihlistä tutkitaan strategisen Ingress-verkkopelin imussa, ja vielä lähempää kosketusta pintaan otetaan kaivonkansipainannan pajassa Pihlajamäen torilla.
-Pihlajamäki on mielenkiintoinen pelipaikka, koska arkkitehtuuripolku kuhisee portaaleja, Ingress-pelaaja Mari Siukonen kertoo.
Päivän avaa tuttuun tapaan Synkronis-kvartetti aamukahvikonsertillaan. Nuorisotalon pihaan pämähtää ankkarodeo, ja salissa on tarjolla tietoa Longinojasta sekä lyhytelokuvia. Ostarille nousee käsityömarkkinat.
Kyläjuhlan ohjelmassa on mukana myös kestosuosikki ruokatori, joka tuo herkulliset katuruuat ja vanhanajan toritunnelman Pihlajamäen torille. Lasten omassa puistojuhlassa vierailee muun muassa merirosvoja ja halibernejä. Kaikissa ravintoloissa on ohjelmaa koko illan ja yön.
Koko kyläjuhlan ohjelma löytyy osoitteessa www.pihlajamaki.info. Kaikkiin tapahtumin vapaa pääsy.
Päivi Seikkula