Aktiivimallin vastustajat aktivoituivat katukuvassa

Puistolalainen Tiina Sandberg (oik.) on valmiina kertomaan ihmisille aktiivimallista. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Etenkin verkossa toimivat aktiivimallin vastustajat ovat jalkautuneet Malmille keräämään nimiä kansalaisaloitteeseen, jonka päämääränä on yrittää kumota eduskunnan tekemä lakimuutos.

Malmin putkessa ihmisiä jää tämän tästä raapustamaan nimitietonsa aktiivimallia vastustaviin lomakkeisiin. Reilussa viikossa tunnin parin päivävauhdilla nimiä on kertynyt viitisensataa, ynnäili nimiä Malmilla keräämässä ollut puistolalainen Tiina Sandberg torstaina. Hän kerää nimiä yhdessä Kirsti Kankaan kanssa myös tällä viikolla.

– Ei tässä hiljaista ole. Ihmiset ovat suuttuneita, Kirsti Kangas vakuuttaa ja opastaa seuraavaa paikalle pysähtynyttä ohikulkijaa lomakkeen täytössä.

Läpi Suomen myrskyn ja mylväyksen nostattanut aktiivimalli on vuoden alusta työttömyysturvalakiin voimaan tullut muutos. Työttömyysturvan saamisen ehtoja koskeva uudistus on herättänyt kovaa kalabaliikkia.

– Aktiivimallissa pitää olla töissä, että saa työttömyyskorvausta, Sandberg kiteyttää aktiivimallin sisällön ohikulkijoille.

Nopeasti katsoen aktiivimallin ehdot eivät kuulosta hassummilta. Työttömän täytyy kolmen kuukauden aikana työskennellä 18 tuntia tai olla viisi päivää työllisyyttä edistävässä toiminnassa tai ansaita tietty minimisumma yrittäjänä. Muutoin kuukausikorvaus pienenee 4,65 prosenttia. Se tarkoittaa noin 560 euron tukeen noin yhden päivän tukimenetystä kuukaudessa.

– Älytön idea. Tässä potkitaan päähän työtöntä, joka ei heti löydä sitä työtä, suomii lain vaikutuksiin perehtynyt Sandberg.

– Se koskee myös lomautettuja ja sairaslomalla olevia, joilla on työpaikka, mutta jotka saavat Kelan päivärahaa. Pakotetaanko lomautettu tai sairas töihin? Tätä ei tiedä edes Kela, hän ihmettelee.

Malmin putkessa allekirjoittajat ovat kertoneet nimienkerääjille tarinoita tosielämästä, sillä monitulkintainen laki on jo voimassa ja ensimmäiset leikkaukset toteutuvat huhtikuussa.

– Yksi sairastunut kävi sanomassa, että hän ei pääse koulutukseen sairastumisensa takia. Nyt hän joutuu toipumisen lisäksi vielä taistelemaan siitä, että on syy olla pois töistä, Sandberg valottaa.

Aktiivimallia vastustaa suuri kansalaisjoukko. Kansalaisaloitteen on allekirjoittanut jo noin 130 000 suomalaista.

– 129 034, kun viimeksi katsoin. Täälläkin ihmisiltä on tullut mielipiteenä spontaani stop.

Aktiivimallilla lytätään työnhakijoita.

– Työllisyyspolitiikassa oikea tapa olisi kannustaa. Kuten uudessa asumistukimallissa, joka ei heti pienennä tukea. Lisäksi TE-keskuksissa pitäisi olla enemmän työntekijöitä. Jos siellä käy pitkäaikaistyöntekijä, pitäisi selvittää syy, joka voi olla mielenterveysongelma, elämänhallintaongelma tai vaikka ongelma työnhakutaidoissa, Sandberg jatkaa.

Joukkovoimaa-nettisivuston kautta levinnyt liikehdintä on tuntunut lehdistössä ja Arkadianmäellä asti.

– Ensin pommitimme mediaa ja sitten organisoimme lähettämään ministereille työnhakumeilejä, josta mediakin uutisoi, kertaa Tiina Sandberg.

Sandberg kritisoi oikeistopolitiikkaa, jonka seurauksena joku alkaa nyt ”hirveästi kurssittamaan”.

No mutta eikö työttömillä voisi olla myös saumaa perustaa työllistämiskursseja järjestäviä yrityksiä.

– Ei taida enää ehtiä. Se markkina ei ole kovin kauaa auki, uskoo Sandberg.

Hän myös ihmettelee vielä pääministerin puheita.

– Jännää, että Sipilä on sanonut, että aktiivimallin tavoitteena on työttömän näkökulma. Hän ei ole kuitenkaan osannut kertoa kuka se työtön on.

 

Aktiivimallissa 65 päivän aikana

  • Tehtävä 18 tuntia palkkatyötä
  • Ansaittava yritystoiminnassa yht. vähintään 23 %:a (=241 e) yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kk-ansiosta
  • Oltava viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävässä palvelussa

Pirjo Pihlajamaa

 

Edellinen artikkeliSarjajohtajan teräspuolustus oli liikaa eräviikkareille
Seuraava artikkeliVesijohtotyön jyske voi meluta koko vuoden