Juhlitaan stadia

Päätoimittaja Teija Loponen

Helsingin omaa nimikkopäivää on vietetty jo vuodesta 1959 lähtien 12.6. Helsinki-päivänä on aina tarjolla monenlaista ohjelmaa eri ikäisille ja eri teemolla. Valtaosa ohjelmatarjonnasta keskittyy kaupungin keskustaan, mutta monenlaista pääsee tekemään ja kokemaan myös omilla kotikulmilla. Osa tapahtumista on sellaisia, joita on toteutettu jo vuosikymmenet, osa aivan uutta. Tuota vanhaa perinteistä edustaa upeasti Satakielikierros, jonka Puistola-Seura on järjestänyt jo monen vuosikymmenen ajan. Yöllinen kierros Malmin lentokentän ympäri tarjoaa paitsi monenlaista tietoa, myös mukavaa juttuseuraa ja leppoisan kahvitteluhetken. Kahvittelemaan pääsee myös heti aamusta, silloin suunnistetaan Siltamäen seurakuntakodille, jossa Siltamäki-Suutarila-seura emännöi tilaisuutta.

Helsinki-päivän perinteisiin kuuluvat myös erilaiset palkitsemiset. Perjantaina selviää, ketkä saavat kunnian olla vuoden helsinkiläisurheilijoita, kuka valmentaja ja mikä seura palkitaan tänä vuonna. Vuosien saatossa on palkintoja osunut myös ilmestymisalueellemme, josta löytyy mukavasti menestyneitä urheilijoita. Hyviä ehdokkaita on taatusti tänäkin vuonna enemmän kuin palkintoja jaetaan.

Viileä alkukesä sopii erilaisissa urheilukouluissa kesälomaansa aloittaneille koululaisille. Vielä ei uimarannoilla makoilu innosta, mutta liikuntaan keli on oivallinen, jos ei kovasti sada. Tyttöjen Stadi Cup päättyi juuri, niiden tuloksia ja kuvia nähdään ensi viikon lehdessä. Seuraavaksi suuret joukot lapsia ja nuoria kerää pallokentille Helsinki Cup, jossa sielläkin moni täkäläinen joukkue on kisaamassa. Muutoin harrastusrintamalla alkaa hiljetä, kerhot ja yhdistykset ovat jääneet kesätauolle ja keräämään voimia syksyä varten. Kesäfiilistä voi käydä hakemassa vaikkapa Fallkullan kotieläintilalta, siellä eläimet ovat nyt pääasiassa laitumilla ihasteltavina.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliLuvattomista kaatopaikoista lankeaa lasku asukkaille
Seuraava artikkeliMalmin keskusta kehittyy historiaa unohtamatta