Luvattomista kaatopaikoista lankeaa lasku asukkaille

Tattarisuon poliisiasiaksi siirtyneestä kasasta löytyi purkujätettä ja erilaista irtaimistoa elokuussa 2012. KUVA HELSINGIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖKESKUS

Tattarisuon teollisuusalueesta on tullut ympäristöstään piittaamattomien dumppauspiste. Luvattomia kaatopaikkoja ilmestyy näin kevätkesän sesongin aikoihin sinne tänne. Poliisi ottaa kaupungin ympäristötarkastajaan yhteyttä säännöllisin väliajoin.

– Olemme tehostaneet Tattarisuon valvontaa. Tavaraa kertyy lisää viikoittain johonkin, kertoo ympäristötarkastaja Jukka Puttonen Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta.
Tattarisuolle tyypillistä jätettä ovat huoneistosaneerauksista tullut irtaimisto kuten kodinkoneet, huonekalut ja astiat sekä vaaralliset jätteet kuten akut ja jäteöljy. Aivan oma lukunsa ovat sinne tänne hylätyt autot ilman rekisterikilpiä. Tavarat on kipattu alueen ojiin ja muualle maastoon.

Roskajätteen hylkäämisen ympäristöön kieltää jo jätelaki. Sen noudattamista valvoo Helsingissä ympäristökeskus. Sille ilmoituksia tulee poliisilta ja Helsingin kaupungin rakennusvirastolta.
Kun roskaaminen tulee viranomaisen tietoon, lähtee roskaajalle tai roskaantuneen alueen haltijalle siivouskehotus. Pahimmista kaatopaikoista voidaan tehdä esitutkintapyyntö poliisille. Poliisi antaa roskaamisesta pääasiassa huomautuksen tai rikesakon, räikeimmistä tapauksista tehdään rikosilmoitus.

Ympäristökeskuksella riittää valvottavaa ja rakennusviraston alihankkijalla siivottavaa. Pelkkä siivous maksaa noin 100 000 euroa vuodessa. Siitä Tattarisuon putsaus vie karkeasti arvioiden kymmenesosan. Lasku kaatuu kaupungille ja loppupeleissä veronmaksajille, koska roskaaja jää harvoin kiinni.
– Muistan Tattarisuolta vain yhden kiinni jääneen tapauksen. Siinä tekijä erehtyi laittamaan kasan keskelle henkilökohtaisia dokumenttejaan. Yhtä paperia lukuun ottamatta kaikissa luki sama nimi.
Tekijää ei ollut vaikea arvata, ja kippaajan firmakin sattui vielä olemaan lähellä tekopaikkaa. Elokuussa 2012 paljastunut tapaus siirtyi poliisin tutkittavaksi.

Valvontakameroiden asennusta pahimmille paikoille on joskus mietitty.
– Ne ovat niin kalliita perustaa, että ajatus on kaatunut siihen. Ja ammattimaiset roskaajat osaavat kiertää kamerat. Pakettiautoilla ajetaan niin, ettei rekisteriä näe, kuvailee projektisuunnittelija Hannu Jukarainen rakennusviraston katu- ja puisto-osastolta.
Jukarainen lohduttaa, että Tattarisuota lukuun ottamatta Koillis-Helsinki ei ole kaatopaikoista pahin. Pahin tilanne on kantakaupungissa ja etenkin Hermanninrannassa. Myös Malminkartanon maastossa riittää siivoamista.

Helsingin poliisi keskitti viime viikolla valvontaansa jäteroskien kippaajiin. Puistojen ja torien lisäksi erityistarkkailussa olivat juuri Hermanninranta sekä Tattarisuon teollisuusalue.

Jos näet roskaamista
Roskaantuneista alueista ja luvattomista kaatopaikoista voi Helsingissä ilmoittaa ympäristökeskukseen ymk@hel.fi, p. 09-310 1635) tai yleisten alueiden osalta suoraan rakennusviraston asiakaspalveluun rakennusvirasto@hel.fi, p. 09-310 39000.

Pirjo Pihlajamaa