Makukoulu herätteli lasten aisteja

Makukoulussa tulivat erilaiset maut monin tavoin tutuiksi.

Makukoulu tarjosi Malmin nuorisotalolla sadoille alueen koululaisille mahdollisuuden tutustua erilaisiin ruoka-aineisiin ja makuihin kaikkien aistien kautta.

-Tämä maistuu ihan umamille, tiesi Ariana.

-Mikä ihme on umami, kysyivät muut ryhmän lapset ja ohjaaja kertoo umamin muistuttavan vähän lihan makua. Nykyään se on yksi viidestä perusmausta, joista muut ovat suolainen, hapan, makeaa ja karvas. Näitä kaikkia perusmakuja lapset makustelivat ja arvailivat sekä jauheina veteen kostutetulla hammastikulla, että toisella rastilla pohtimalla tomaattia, vahvaa juustoa, viinirypälettä, limesiivua tai yrttiä maistelemalla, mihin perusmakuun ne kuuluvat. Osa mauista sai irvistyksiä aikaan, jonkun mielestä karvas oli oikeasti makea ja toinen taas kaipasi suun huuhtelua happaman jälkeen.

Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry:llä oli Malmin nuorisotalolla viisi rastipistettä, yksi jokaiselle aistille. Hajurastilla haisteltiin purkeista löytyviä tuoksuja. Kun yksi arveli yhdeksi hajuksi banaanin, olivat muut samaa mieltä. Uusintakierroksella löytyi oikea haju eli omena. Kaikkien mausteiden nimiä eivät pienimmät oppilaat välttämättä muistaneet, mutta oikea vastaus oli kanelin kohdalla sekin, että se mauste mitä laitetaan puuroon jouluna. Yrttien tuoksut, kuten basilika, tunnettiin jopa yllättävän hyvin.

Tuntoaistilla arvailtiin kangaspusseihin laitettuja kasviksia. Kertoiko muoto omenasta vai porkkanasta, oliko peruna sittenkin lanttu? Palsternakan muoto hämäsi arvaamaan sen porkkanaksi, mutta vain Milja tunnisti palsternakan sen nähtyään. Limenkin erotti yksi poika jo pintatuntuman perusteella. Yhdellä rastilla koitettiin keksiä mahdollisimman paljon tietyn värisiä hedelmiä tai vihanneksia.

-Tapahtuman tavoitteena on, että lapset pääsevät tutustumaan ruokaan uudella tavalla, kaikilla aisteilla tutkien. Josko makukoulun avulla saadaan kasvikset maistumaan lapsille ja kenties tapahtuma herättäisi suuremman ruokahalun myös kouluruokaa kohtaan, tuumi ruokakasvatuksen asiantuntija Aliisa Hyvönen Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry:stä.

Hyvönen muistutti, että tutkimusten mukaan varhaislapsuus on tärkeää vaikutusaikaa myös syömisen suhteen. Makuaistia kannattaa harjoittaa mahdollisimman monenlaisia makuja kokeilemalla. Koillisen kouluille oli lähetetty kutsu Makukouluun ja nopeimmat vastaajat pääsivät mukaan. Oppilaita saapui muun muassa Suutarinkylän ja Malmin peruskouluista sekä Hiidenkiven peruskoulusta Tapanilasta. Tapahtuma oli kouluille maksuton ja se rahoitettiin Kordelinin säätiön avustuksella.

-Makukoulu perustuu ranskalaiseen aistilähtöiseen sapere-ruokakasvatusmenetelmään. Sana sapere on latinaa ja tarkoittaa maistella, tuntea ja olla rohkea. Menetelmä korostaa osallistujan mielipiteen merkitystä, valisti Ruukku ry:n Silja Varjonen. Makukoulu-menetelmän avulla on havaittu lasten maistelevan rohkeammin vieraita ruokia, syövän enemmän erilaisia kasviksia ja luonnehtivan ruokaa sanallisesti enemmän. Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry on valtakunnallinen asiantuntijajärjestö, joka edistää lasten ja nuorten hyvinvointia, monipuolisia ruokatottumuksia ja tasapainoista ruokasuhdetta.

Teija Loponen
Edellinen artikkeliSe on syksy
Seuraava artikkeliMalmilainen Mari Otava suunnitteli käsinepaidan