Malmin Lidl avautui avarana

Malmintorin kauppakeskuksessa kuukauden verran remontin vuoksi kiinni ollut myymälä sai lähes 300 neliötä lisää tilaa, kun sitä laajennettiin aiemmin vieressä sijainneen pankin tiloihin.

– Saimme tosiaan myymälään runsaasti lisätilaa ja nyt täällä on huomattavasti avaramman tuntuista ja toimivampi pohjaratkaisu, iloitsee myymäläpäällikkö Senna Suisto-Vänttinen.
Myymäläpäällikkö kertoo, että asiakkaita ilahduttaa erityisesti uusi isompi paistopiste, josta toiveita oli vuosien mittaan tullutkin.
Laajennuksen myötä saadut lisäneliöt mahdollistavat myös laajemman tuotevalikoiman. Laajempi valikoima tarkoittaa esimerkiksi useampia kampanjatuotteita tai erikoisempia pysyvän valikoiman tuotteita, kuten eksoottisempia valmisruokia.
Avaruutta ja valoisuutta tuovat seinien uusi vaalea väritys, myymälän alakaton poisto ja uusittu valaistus uusittiin led-valaisimilla.

Malmin myymälä on palvellut asiakkaita vuodesta 2004 saakka. Kiinteistökehityspäällikkö Toni Lautala kertoo Lidlin remontoivan vanhempia myymälöitä systemaattisesti.
-Malmilla on tutkittu mahdollisuuksia laajentaa myymäläämme jo useamman vuoden, ja olemme iloisia, että vieressä toimineelta pankilta ostetut tilat mahdollistivat nyt tämän laajennuksen. Remontin yhteydessä saatiin siis toteutettua sekä laajennus, että muut uudistustyöt.
Lautalan mukaan ennen laajennusta myymälä oli tyypillistä Lidl-myymälää pienempi, mutta lisäneliöiden myötä myymälän myyntipinta-ala kasvoi lähes tuhanteen neliöön.
-Toki tarkastelemme laajentumismahdollisuuksia vielä tulevaisuudessa. Tyypillisesti Lidlit ovat noin 1400 neliön kokoisia. Tutkimme myös jatkuvasti mahdollisuuksia uusille myymälöille Koillis-Helsingissä, sillä haluamme olla siellä, missä asiakkaammekin ovat. Tällä hetkellä meillä ei kuitenkaan ole alueelta uutta kerrottavaa, Laitala lisää.


Teija Loponen

Kuvateksti

Aluepäällikkö Mari Tonteri ja myymäläpäällikkö Senna Suisto-Vänttinen arvioivat myymälän parhaiksi puoliksi avaruuden, joka näkyy myös hevi-osastolla ja paistopisteellä.

Edellinen artikkeliMalmin lentoaseman ystävät huolissaan kentän luonnosta ja rakennuksista
Seuraava artikkeliMinun elämäni, Ukraina