Korkeilta kallioilta kuten Pihlajamäen Aarnikanmäeltä tai Malmin Ormusmäeltä löytyy vanhan linnoitusketjun jäänteitä. Malmilla Raetien päästä löytyy myös vanha suojahuone. Niistä kerrotaan Retkiä linnoituksille -kirjassa.
Vuonna 1915 puolustustukikohtia ryhdyttiin rakentamaan venäläisten johdolla noin 8-10 kilometrin etäisyydelle Helsingin keskustasta. Venäjä näki sen yhtenä keinona turvata Pietaria epävakaassa Euroopassa, saksalaisten kun pelättiin hyökkäävän Manner-Suomen kautta Pietariin. Kaikkiaan tukikohtia valmistui 37, tukikohdat 6-10 rakennettiin Viikin, Malmin, Pihlajamäen ja Kontulan, Myllypuron ja Kurkimäen alueille. Seuraavat neljä Malmin, Pukinmäen, Viikin Latokartanon ja Marjaniemen maastoihin. Tuomarinkylä, Paloheinä ja Pakila jatkuvat numerosta 15 eteenpäin. Linnoitusrakenteita on yhä runsaasti maastossa jäljellä ja Jokinen pitää niitä mainioina kaupunkiretkikohteina vaikkapa lasten kanssa.
Into -kustantamon tänä keväänä julkaiseman Pauli Jokisen Retkiä linnoituksille – ensimmäisen maailmansodan linnoitusten tarina -kirjan myötä vanhat vallihaudat saavat ihan uuden merkityksen. Esimerkiksi Malmilla Lahdenväylän ja Kehä I:n pohjoiskulmassa olevasta metsiköstä löytyy vanha tykkipatterin paikka, jota moni on saattanut luulla vaikkapa vanhan rakennuksen jäänteeksi. Raetien päästä kääntöpaikalta lähtee metsään polku, joka johdattaa paikalle. Patterin taustalla kulkee tykkitie, jonka kivetystä tuskin enää havaitsee. Patterissa on maahan kaivettuja tykkiasemia, joiden ampumasuunta on koilliseen. Aseistuksena oli aikanaan 152 millimetrin tykit, jotka olivat lavettien päällä. Tykkiasemien reunoilla on betoniset suojahuoneet, joissa on katot yhä tallella. Yhdyshautoja on liki 150 metriä kiemurrellen Valuraudantien varren teollisuusalueen lomaan. Malmin lentokentänkin alueella näitä linnoitusrakennelmia löytyy, mutta niistä osa on tuhottu lentokentän ja asuinalueiden tieltä. Ormusmäellä sen sijaan on yhä tuliasemien lisäksi neljä luolaa jäljellä.
Tapaninvainioon, Kapteenskanmäelle rakennettiin tukikohta 12, johon kuului viisi tulipesäkettä ja suojahuoneita. Niistä ei juuri mitään ole jäljellä, kertoo Pauli Jokinen. Tapaninvainion Kapteenskakin on saanut kirjassa oman kappaleen. Pihlajamäessä Aarnikanmäelle rakennettiin tukikohta 10. Siellä on yhä satoja metrejä yhdyskäytäviä ja betonoituja tulipesäkkeitä. Nykyisen Rapakiventien varteen louhittiin luola, joka on T-kirjaimen muotoinen ja peräti noin 300 neliön kokoinen. Sitä käytettiin ilmavoimien ammusvarastona toisessa maailmansodassa. Simo Klemetinpuistosta löytyy myös maarintaman linnoituksia.
Osa tukikohdasta on tuhottu moottoritien rakentamisen yhteydessä, mutta kallion rinteillä tulipesäkkeitä voi yhä Lahdentietä ajaessaan nähdä.
Maarintaman linnoitustöissä käytettiin niin vapaaehtoisia työntekijöitä, kuin ”pakkotyöllistettyjä” vankeja ja Kiinasta tuotuja työmiehiä. Työolot olivat haastavat ja Jokisen kirjassa kerrotaan, että erään tarinan mukaan linnoituksilta kuljetettiin päivittäin ruumiita Malmille haudattavaksi.
Maarintaman linnoitustöissä käytettiin niin vapaaehtoisia työntekijöitä, kuin ”pakkotyöllistettyjä” vankeja ja Kiinasta tuotuja työmiehiä. Työolot olivat haastavat ja Jokisen kirjassa kerrotaan, että erään tarinan mukaan linnoituksilta kuljetettiin päivittäin ruumiita Malmille haudattavaksi.
Maarintaman rakentamista valvoivat venäläiset upseerit. Heitä majoitettiin paikallisiin kartanoihin ja maatiloille. Miehistöä varten rakennettiin kenttäleirejä. Sellaisia oli muun muassa Pukinmäessä ja Pakilassa. Pukinmäessä suuri sotilasleiri oli rautatien eteläpuolella, nykyisen Savelan paikkeilla. Kirjassa Pukinmäki – aikoja ja ihmisiä kerrotaan, kuinka maailmansodan alkuvuosina Pukinmäen alueella majoittui joukottain venäläistä sotaväkeä ja kuinka juoksuhautoja, tuliasemia ja tykkiteitä rakennettiin ympäri Pukinmäkeä. Venäläisupseereille rakennettiin Pukinmäkeen jopa oma kasino.
Maalinnoitusten kartoittamisen ohessa kirjassa kerrotaan sen ajan elämästä, linnoituksia rakentaneiden työtavoista ja myös kiistoista. Työmiehillä oli toisinaan keskinäisiä riitoja tai kiistoja lähistön asukkaiden tai työnjohtajien kanssa. Kerrotaanpa jopa sellaisesta tapauksesta, jossa kiviporari otti kostoksi työnjohtajan kouriinsa ja kantoi tämän dynamiitin räjäytyspaikalle, jossa molemmat sitten räjähtivät ilmaan. Pauli Jokinen on käyttänyt kirjassa lukuisia lähdeteoksia ja kirjasta löytyy sekä muun muassa Kansallisarkiston vanhoja kuvia, että tuoreita otoksia vielä jäljellä olevista linnoituskohteista. Teosta voi tilata verkkokauppojen kautta, ellei sitä kirjakaupasta löydy.
Teija Loponen
