Kantojen kopautuksella paikkansa Malmilla lunastanut Jukka Holopainen sai rovastin arvonimen

Jukka Holopainen on monille tuttu monessa polvessa. Kuva Teija Loponen

Piispa Teemu Laajasalo nimitti maaliskuussa Malmin seurakunnan Jukka Holopaisen rovastiksi. Holopainen tietää piispan arvostavan arkista työtä ja katsoo saaneensa rovastin arvon huomionosoituksena yli 36 vuoden mittaiselle työlleen.

Jukka Holopaisen ura alkoi Malmin seurakunnassa ylimääräisenä apulaisena tammikuussa 1984. Tiedon vapaasta paikasta hän sai asepalvelustaan suorittaessaan ystävältä, jonka neuvosta hän soitti silloiselle kirkkoherra Immo Nokkalalle. Jukka esitteli itsensä upseerioppilaana Haminan RUK:sta ja kopautti samalla kantapäänsä yhteen. Se ääni oli kuulemma ollut ratkaiseva tekijä paikan saamisessa, olihan Immo Nokkala sodan käynyt upseeri ja veteraani.

Malmin seurakuntaan tultuaan Nokkala antoi Jukalle vapaat kädet pohtia, mitä tämä haluaisi tehdä, miten käyttää omia lahjojaan.

-Valintani on ollut olla aina siellä, missä muutkin, kentän laidalla, leikkipuistossa, ihmisten lähellä ja tarjoten jatkuvuutta täällä Malmin kulmilla. Olen ollut monen perheen oma pappi, ristimässä saman perheen jäseniä useassa polvessa, vihkimässä ja siunaamassa haudan lepoon, laskin äskettäin tilastoja, 1841 kastetta, 520 vihkimistä, 865 siunausta, Jukka toteaa.

Yli kolmenkymmenen vuoden aikana olen itsekin nähnyt Jukan milloin ballerina-asussa muiden isien ja äitien kanssa ilahduttamassa leikkipuiston lapsia, milloin teräsmiehen viitassa seisomassa S-marketin jätekontin päällä esittelemässä koululaisille maailman pelastamista jätteiltä oikealla lajittelulla, tai ottamassa vastaan ompelukerhon tekemää arkkupeittoa, keskustelemassa hautausmaalla kävijöiden kanssa tai vihkimässä aviopareja.

-Olen saanut aina olla oma itseni. Isossa seurakunnassa on voinut toteuttaa erilaisia ideoita ja kehittää uutta yhdessä seurakuntalaisten kanssa. 1990-luvulla aloitimme Pukinmäessä ekaluokkalaisten siunaamisen, joka on nyt laajentunut kaikkialle, Pihlajamäessä käynnistimme ostaripuurot ja koko seurakunnassa isä-lapsi-leirin, jolle viime kesänäkin osallistui peräti 26 isää ja 35 lasta, Jukka Holopainen iloitsee.

On Jukka välillä ollut Seurakuntayhtymässäkin  lapsi- ja perhetyön pappina.

-Toimistotöissä olin kaksi vuotta. Silloin kehiteltiin mm. Pienelle parasta –materiaalia, lapsille erilaisia kohdennettuja ohjelmia ja aineistoja, luotiin yhtenäiset kaste- ja kummitodistukset ja niin edelleen. Mutta todella mielelläni palasin seurakuntaan, sillä ihmiskontaktit ovat itselleni todella tärkeitä.

Tuore rovasti kertoo nauttivansa myös suunnattomasti yhteistyöstä eri tahojen kanssa. Yhteistyötä tehdään muun muassa Pihlajamäessä ja Viikissä varsin monien toimijoiden kanssa. Yksi viimeisimmistä suurta mediahuomiotakin saanut yhteistyöprojekti oli laskiaissunnuntain pulkkamäki.

-Samanlaista työtä on tehty ennenkin, mutta nyt mainio viestintämme osaa saada tiedon näistä laajemmalle, pääsimme jopa Kympin uutisten kevennykseen!

Vaikka seurakuntatyötä on takana jo vuosikymmenet, kaipaa Jukka aina uusia haasteita. Tuorein sellainen, tosin koronan keskeyttämä, on miesporukan kokoaminen rakentamaan omaa peräkärrysaunaa, jota voidaan käyttää erilaisissa tapahtumissa. Ideoille löytyy aina toteuttamiskeinoja vuosikymmenten synnyttämien lukuisten kontaktien ja tuttavuuksien avulla.

-Tekevälle riittää töitä, mutta myös anteeksipyytämistä. Suuressa innostuksessa saattaa astua vahingossa jonkun varpaille, Holopainen myöntää.

Jukan äiti, kansakoulun siivooja ja pyhäkoulun opettaja toivoi pojastaan pappia.

-Hän olisi nyt ylpeä rovastin arvostani. Samoin sodan käynyt isäni siitä, että olen luutnantti sotilasarvoltani. Ensin kyllä hain lääketieteelliseen ja pääsin kakkosvaihtoehtoon. Olisin voinut lähteä lukemaan myös matematiikkaa, mutta päädyin teologiseen tiedekuntaan, mistä olen äärettömän onnellinen. Pappeus on minun kutsumukseni. Opiskeluajalta moni opiskelutoveri muistaa minut hyvin hiljaisena ja vetäytyvänä. Puhkesin kukkaan täällä Malmin seurakunnassa, huomasin, että minuthan on luotu olemaan yhteydessä ihmisiin, niin iloissa kuin suruissa. Nykyään pidän kirkollisista toimituksista eniten vainajien siunaamisesta, Jukka kertoo, noissa hetkissä pappia, ihmistä ja kristillistä toivoa tarvitaan.

Lapset ovat edelleen hänelle hyvin tärkeitä ja työ lasten parissa on tuottanut suunnattomasti iloa.

-Vastaavasti omat lapseni joutuivat usein kärsimään työajattomuudesta ja poissaolostani. Siitä olen myös kokenut paljon syyllisyyttä ja vastaavasti kiitollisuutta vaimolle, joka hoiti lapset niin upeasti.

Kuusikymppisen rovastin toiveet tulevalle ovat varsin vaatimattomat: -Että saisin pysyä terveenä ja nauttia elämästä, keksiä yhä uusia juttuja, tehdä papin työtä täydestä sydämestä ja että jaksaisin hakata halkoja. Olen halkoholisti, kuten kaikki äitini suvun Tiilikaisen miehet, teemme halkoja, vaikka ei olisi tarvis.

-Olen myös tuleen tuijottaja, kotitakka ja mökkisauna lämpiää usein. Silloin osaan olla aloillani.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliViikin normaalikoulun ysiluokkalaiset pohtivat etäopiskelua 
Mitä, jos meillä ei ole ysiluokan kevätjuhlaa?
Seuraava artikkeliPääsiäinen Malmin seurakunnassa