Pekka Salomaa viidennelle kaudelle seurakuntaneuvostoon

Pekka Salomaa

Liikkuvan poliisin ylikonstaapeli emeritus Pekka Salomaa, 63, valittiin Malmin seurakunnasta Kokoomuksen listalta jo viidenneksi kaudeksi seurakuntaneuvoston jäseneksi. Samalla hänet valittiin yhteiseen kirkkovaltuustoon, jossa yhden varaedustajarupeaman jälkeen käynnistyi neljäs 4-vuotiskausi.

Salomaa oli miesehdokkaiden vaalikuningas Malmilla.
Pekka liittyi Kokoomukseen 80-luvun lopulla. Hän aloitti Savonlinnan poliisilaitoksen palveluksessa, mutta siirtyi jo 1975 Helsinki-Vantaalle Liikkuvaan poliisiin. LP:n Poliisiyhdistyksen sihteeri- ja pj-tehtävät poikivat paikan Suomen Poliisijärjestöjen Liiton hallitukseen ja lopulta päätoimiseksi puheenjohtajaksi.
Salomaa oli muutaman vuoden Malmin Kokoomuksen puheenjohtaja, mutta ei ehtinyt kunnallisvaaliehdokkaaksi. Innostuminen srk-vaaleihin 1998 oli seurausta ”sukuviasta”. Hänen molemmat isoisänsä sekä isä ja tämän kaksi veljeä olivat kaikki pappeja. Myös yhteisten asioiden hoito tuli geeninä jo isoisän luottamustehtävistä.

Liikkuvan Poliisin hallintotehtäviin Salomaa oli siirtynyt 1992 Eiraan ja 1995 Malmille. Hänen vastuualueisiinsa kuuluivat työuran aikana myös sidosryhmäyhteistyön ja viestinnän tehtävät sekä henkilöstöasiat, minkä alueen asiantuntijana Malmin seurakuntaneuvosto on nimennyt hänet toistuvasti henkilöstötoimikuntaan valmistelemaan nimeämisiä virkoihin. Salomaa on ollut valmistelemassa seurakunnan talousarviota taloustoimikunnan jäsenenä. Tiedottajana hänet on valittu useammaksi toimikaudeksi Kirkko&kaupunki -lehden toimitusneuvostoon, joka on perehtynyt viime vuosina koko srk-yhtymän viestinnän kehittämiseen. Hän on toiminut myös Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston jäsenenä ja varajäsenenä kymmenkunta vuotta.
Hiippakuntavaltuusto on yhteyskanava, jossa Salomaa on päässyt vaikuttamaan Helsinkiä laajemminkin pari nelivuotiskautta.
Seurakunnan luottamustehtäviin perehdyttämisessä ”eläkkeelle” siirtyvä kokoomuksen Kauko Salmi on ollut tärkeä mentori.
Salomaa korostaa, että Malmin kirkkoherra Pertti Simola on erittäin taitava asioiden ja päätöksenteon valmistelija, jonka osaamisesta ovat hyötyneet myös yhteinen kirkkoneuvosto ja kirkolliskokouksen talousvaliokunta.
Pekka kiittää, että Malmilla on Pertin ansiosta pystytty hallittuun sopeutumiseen kun määrärahoja on jouduttu leikkaamaan.
Pekka haluaa 16 vuoden kaudeltaan mainita vaikeimmaksi päätökseksi kahden päiväkodin lakkauttamisen vajaan 10 vuoden takaa. Yhteistyö neuvostossa on ollut hyvää, mutta viime vuosina on ollut näköpiirissä joidenkin uusien edustajien ”turnauskestävyyden” ja pitkäjänteisyyden puute.

Pekan mielestä poliittisten ryhmien kautta valitut ovat tarjonneet selkeitä vaihtoehtoja, koska heidän taustansa tunnetaan.
Itse hän on jatkanut Malmin Kokoomuksen hallituksessa, mutta ei ole varsinainen poliitikko. Verkostoituminen alueella on lisääntynyt  Malmi-Seuran johtokunnassa.
Hieno kokemus oli vuoden 2012 presidentinvaalissa 40 reissua Sauli Niinistön, ”inhimillisen ihmisen” voittoisassa kampanjassa autonkuljettaja-turvamiehenä.

Timo Huotinen

Edellinen artikkeliPuskutraktorit jylläävät Jakomäentiellä
Seuraava artikkeli”Malmi on yksi Helsingin tärkeistä kehittämiskohteista”