
Koillis-Helsingissä itsekin asuva Helsingin Yrittäjien uusi toimitusjohtaja Tiina Oksala arvostaa paikallisyhdistysten työtä.
Elokuussa uudessa tehtävässään aloittanut Tiina Oksala on innoissaan työstään.
-Helsingin Yrittäjissä on hyvä draivi päällä ja monenlaisia uudistuksia työn alla. Mielenkiintoista ja laaja-alaista vaikuttamista riittää, Oksala valaisee.
Oksala kertoo, että Helsingin Yrittäjillä on paljon tärkeitä yhteistyökumppaneita ja yksi tärkeimmistä on kaikkien yhteinen toimintaympäristö, Helsingin kaupunki. Yhteistyötä tehdään yrittäjien toimintaolosuhteiden parantamiseksi.
-Vastaanotto kaupungin puolelta on ollut lämmintä ja yhteistyön
muotoja on useita. Olemme mukana muun muassa Metro-hankkeessa, jonka yhtenä osa-alueena on Malmin keskustan kehittäminen. Malmista pitäisi saada houkuttelevampi ja siten yrityksille kannattavampi aluekeskus. Myös muilla Helsingin alueilla on kehityshankkeita meneillään, ja tietysti koko Helsingille on tärkeää, että ydinkeskusta on elinvoimainen ja houkutteleva. Kivijalkaliikkeiden elinolosuhteiden parantamisen ohella sote-uudistukseen liittyvät edunvalvonta-asiat ovat nyt ajankohtaisia, Tiina Oksala pohdiskelee.
Oksalalle yrittäjäyhteistyö oli tuttua jo entisessä työssä Erikoiskaupan Liiton toimitusjohtajana.
-Toimin silloin monessa projektissa yhteistyössä Suomen Yrittäjien kanssa. Silti vasta nyt HY:n toimitusjohtajana tajuan, kuinka moninainen työkenttä Helsingin Yrittäjillä on ja kuinka upea yrittäjäjärjestö onkaan. Suomen Yrittäjillä on todella mittava vaikuttamisverkko noin 400 paikallisyhdistyksensä kautta ympäri maan.
Paikallisyhdistyksiin Tiina Oksala tutustui paremmin kiertäessään loppuvuodesta paikallisyhdistysten vuosikokouksissa.
-Oli ilo nähdä aktiivisia toimijoita ja se, että pienyrittäjillä riittää potkua toimia myös yhteiseksi hyväksi. Yhdeksässä paikallisyhdistyksessä tehdään paljon pyyteetöntä työtä. Olin myös vaikuttunut siitä, kuinka paljon osallistujia esimerkiksi Koillis-Helsingin Yrittäjien vuosikokouksessa oli paikalla, Tiina Oksala kiittelee.
Oksala ymmärtää hyvin esimerkiksi Tattarisuon alueen yrittäjien huolen tulevaisuudestaan.
-Helsingillä on melkoinen urakka edessään päästäkseen tavoitteeseensa olla Suomen yritysystävällisin kaupunki vuonna 2016. Siihen liittyvässä toimenpidesuunnitelmassa on paljon hyviä kohtia, mutta parannettavaakin riittää, toteaa HY:n toimitusjohtaja.
Oksala muistuttaa, että samaten on ymmärrettävä se, että Suomen talous ei lähde nousuun ilman yksityissektorin panosta. Siksi yrittäjien mahdollisuuksiin menestyä on panostettava aiempaa enemmän.
Teija Loponen