Viikko jouluun

Kuluva loppuvuosi on ollut varsin talvinen. Lunta on ollut jo monta viikkoa, mutta latuja ei meillä Koillisessa vielä virallisesti ole tarjolla, sen verran vähäinen lumipeite on ollut. Luistelemaan sen sijaan jo pääsee, esimerkiksi Ala-Malmin liikuntapuiston luistelukentän jäädytys aloitettiin jo reilu viikko sitten, Kiillepuiston kenttä on jäädytetty, samoin Puistolan liikuntapuiston jääkiekkokaukalo ja liikuntapuistapuiston luistelukenttä sekä Siltamäessä luistelukentät. Pulkkailemaan on myös jo päässyt ja monissa kouluissakin käydään liukumäissä yhdessä liikuntatunneilla. Virallisia pulkkamäkiä Koillisessa ei ole, ei edes Suurmetsässä Alppikylänhuipulla, josta pimeänä seisseet valotolpatkin tullaan poistamaan.
Joulun lähestyminen saa monet pohtimaan, mihin rahat tänä jouluna riittävät. Yhä useampi joutuu turvautumaan leipäjonoihin, ruokajakeluihin ja toivomaan seurakunnalta lahjakorttia jouluhankintoja varten. Onneksi on tahoja, jotka haluavat auttaa. Nyt käynnistyi myös seurakunnan puurokiertue, jolla pääsee monessa kaupunginosassamme nauttimaan riisipuuroa ja kenties laulamaan joululaulujakin. Jouluna etenkin lapset kaipaavat lahjoja, mutta monelle suurta iloa tuottaisi yksinkertaisesti yhdessä vietetty kiireetön aika, olipa se sitten pulkkailua, lautapelejä tai muuta mukavaa yhdessä tekemistä. Pukinkonttiin voi tehdä lahjakortteja, joissa on lupaus jostain palveluksesta, niskahierontaa, leikkihetki, iltatee voileipien kera tai yhteinen iltalenkki.
Auttamishaluisillekin löytyy ilahduttamiskeinoja. Kukkakaupoissa on tarjolla ”lahjakuusia”, joista voi poimia kortin ja lähettää joulukukan jollekin hoivakodissa elävälle vanhukselle. Palvelutaloissa toivotaan myös lämpimiä villasukkia, samoin villasukat ovat tervetulleita seurakunnan kautta välitettävien lahjakorttien mukana – joulun jälkeenkin. Voi askarrella joulukortteja tuntemattomalle ja viedä ne joko palvelutaloille tai tiputtaa naapuruston ikäihmisten postilaatikoihin. Monesti jo pelkkä hymy, oven avaus tai ystävällinen tervehdys tuntemattomalle voi tuottaa sen toivotun joulumielen. Vielä on hyvin aikaa toteuttaa pieniä ilahdutushankkeita ennen joulua.
Edellinen artikkeliSiltamäkeen mielenterveyskuntoutujien asumista
Seuraava artikkeliMadetojankuja saa jalkakäytävän