Tagi: yrittäjät

Pienten kahviviljelijöiden tukeminen sydämen asiana

Perusta kotoisin oleva Pamela Mauricio tapasi miehensä Juho Purhosen Meksikossa. Suomeen pariskunta muutti lapsineen vuonna 2014 ja nykyään he asuvat Tapanilassa.Mosan Mokka on yksi...

Yrittäjäjärjestö huolissaan yritysten pärjäämisestä

Helsingin Yrittäjät ovat huolissaan yritysten selviämisestä korona-ajan läpi. Koillis- ja Pohjois-Helsingin yrittäjien paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Petra Beddaa huolestuttaa erityisesti pienyrittäjien jaksaminen. Niin yrittäjille kuin heidän työntekijöilleenkin...

Tsempataan yhdessä

Elokuun alusta varsin monet palasivat töihin lomiltaan ja samaten myös etätöistä. Viikon päästä käynnistyvät lasten koulut ja opiskelijatkin palaavat vähitellen opinahjoihinsa. Loppukesää ja alkusyksyä varjostaa yhä raskas...

Koillisen yrittäjät sinnittelevät koronan keskellä

Koronapandemia kohtelee kovakouraisesti paitsi siihen sairastuneita, niin myös yrittäjiä. Monella alalla asiakaskato alkoi välittömästi. Osa yrittäjistä on laittanut toistaiseksi yrityksensä kiinni, tai jopa lopettanut...

Millaisen Malmin yrittäjät haluavat?

Helsingin kaupunki kutsui Malmin alueen yrittäjiä keskustelemaan alueen kehittämisestä. Kovin runsasta osallistumisjoukkoa ei aamupäivän seminaari kerännyt, mutta toisaalta keskusteluosuudessa paikalla olevat yrittäjät pääsivät hyvin...

Yrittäjät pohtivat isoa haastetta: Tapulikaupungista toimiva palvelukeskus

Joukko Tapulikaupungin ja Puistolan yrittäjiä kokoontui yhdyskuntatyöntekijä Soile Atacocugun ja yritysluotsi Heidi Lihrin koolle kutsumina Tapulissa pohtimaan alueen tilannetta yritysten näkökulmasta. Helmikuisessa tapaamisessa odotukset liittyivät...

Kokemuksia

Pakkaset, korkeat kinokset ja hyytävä tuuli saa joinakin hetkinä toivomaan, että olisi talviunta nukkuva karhu. Onneksi kylmyys ja lumihanget eivät ole saaneet ihmisiä jättäytymään...

Yrittäjien ja valtuutettujen lounas: Tattarisuon vuokraongelma poistumassa?

Tattarisuon yrittäjien toimintaa hankaloittava tonttien vuokra-ajan päättyminen vuoteen 2034 saattaa lähiaikoina poistua. Aiheen nosti esiin Kauko Koskinen ja sekä apulaiskaupunginjohtaja Pia Pakarinen että kokoomuksen...

Vaalitentissä pohdittiin yrittäjien asemaa

Yritysten tarvitsemien palveluiden saatavuus, päiväkotien ja terveysasemien aukioloaikojen pidentäminen sekä Malmin lentokenttä olivat asiakokonaisuuksia, jotka nousivat Koillis-Helsingin Yrittäjien vaalitentti-illassa esiin. Koillisen yrittäjien ja Haaga-Helian opiskelijoiden...

Vaalitohinaa

Kuntavaalit ovat nyt käynnistyneet tosissaan. Viime torstaina jaetut äänestysnumerot saivat viimeisetkin ehdokkaat heräämään vaalityöhön. Jos ääniä haluaa, on niiden eteen tehtävä töitä. Moni kiertelee...

Päätöksiä luvassa marraskuussa: Kymmenkunta tahoa tehnyt ehdotuksen Malmin kentän väliaikaiskäytöstä

Helsingin kaupungin kiinteistövirasto on saanut kymmenkunta yhteydenottoa eri tahoilta, jotka ovat tehneet ehdotuksen Malmin lentokentän väliaikaiskäytöstä. Ehdotukset liittyvät sekä ilmailuun että muuhun toimintaan. Ilmailuun liittyvän...

Yrittänyttä ei laiteta

Helsingin kaupunginkirjaston Kysy.fi –palvelusta kerrotaan, että otsikon vanha sananlasku olisi nykypäivälle käännettynä: Yrittänyttä ei moitita, aina kannattaa yrittää. Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön ...

Tyly tiedotustilaisuus: Helsinki heikentää yritysten vuokraehtoja Malmin lentoasemalla

Helsingin kaupunki pisti kovat piippuun Malmin lentoasemalla eilen. Yrittäjille avoinna pidetty takaportti viedä yritystoiminta hallitusti siirtymävaiheen kautta muualle pantiin säppiin. - Tilanne oli niin kamala,...