Tagi: taidenäyttely

Taiteiden yö näkyi ja kuului Karvisessa

Malmin Tukiyhdistys Karvisessa vietettiin lämminhenkistä Taiteiden yön tapahtumaa torstaina jo iltapäivästä lähtien. Tarjolla oli taidetta monessa muodossa ja lisäksi omien kokkien loihtimia...

Grande Finale Malmilla

Jakomäen Kankarepuiston lasten taidenäyttely Grande Finale Malmitalossa on hieno päätös lasten ja apurahalla taiteilijaresidenssiä Kankarepuiston leikkipuistossa pitäneen Tiina Hallakorven yhteistyölle.– Grande Finale eli Suuri...

Puistolan taidenäyttely toistamiseen verkossa

Puistola-Seuran 45. taidenäyttely järjestetään viime vuotiseen tapaan virtuaalisena. Näyttely avattiin 24.9. ja se pyörii Puistolan kirjaston suurella tv-ruudulla 2.10. saakka. Verkossa näyttelyn...

Marja-Leena Kajanderin ensinäyttely Somerolla

Pukinmäkeläisen Marja-Leena Kajanderin taidenäyttely avautui maanantaina Somerolla. Marja-Leenan eli Meenan taiteen lisäksi entiseen liiketilaan pystytetyssä näyttelyssä on mukana myös lastenlasten puukansaa ja...

Puistola-Seuran taidenäyttely siirtyi verkkoon

Puistola-Seura on ottanut melkoisen digiloikan ja siirtänyt taidenäyttelynsä tänä syksynä verkkoon, virtuaaliseksi kutsunäyttelyksi. Tuula Tolvasen What...

Taideryhmä Umbran töitä Tapauksessa: Taidenälkäisille herkullista katsottavaa

Tapanilassa Ateljee Tapauksessa avautui viime viikolla Olga Veselovskayan ja hänen oppilaidensa taidenäyttely. Lähes yhdeksänkymmenen työn joukosta jokainen löytää mieleistään katsottavaa. Kolme Tapauksen taiteilijaa on mukana...

Outomaa Malmi – 400 taidenäyttelyä

Malmitalossa avautui viime viikolla Malmilla toteutettavan yhteisötaiteellisen Outomaa-hankkeen julkinen ensiesittäytyminen valokuvien avulla. Outomaa Malmi on taidehanke, jossa arkiympäristöä lähestytään löytöretkeilijän silmin. Kahden vuoden ajan Malmille...

Puistola-Seuran taidenäyttelyistä nautittu 40 vuotta

Puistolan kirkon liikuntasalissa vietettiin viikko sitten historiallista hetkeä, Puistola-Seuran järjestämä taidenäyttely avattiin neljännenkymmenennen kerran. Puistolassa ja sen lähiympäristössä riittää innokkaita harrastajamaalareita ja puoliammattilaisia taiteilijoita. Tänäkin...

Satoa ja silmänruokaa Viikissä

Gardenian käytävägalleriassa on heinäkuun ajan esillä Marianne Heinosen luontoaiheisia öljyvärimaalauksia, pastellitöitä, akvarelleja ja keramiikkaa. Luonto, sen kasvit ja eläimet ovat Marianne Heinosen taiteen innoituksena. Hänen...