Tagi: seniorit

Kellojen siirto lisää ikäihmisten murtumia

Kesä- ja talviajan vaihtelulla näyttää olevan muitakin selkeitä terveydellisiä vaikutuksia kuin unen laadun heikkeneminen. Yli 70-vuotiaiden reisiluun murtumien määrä tuntuu kasvavan hieman kellojen siirron...

Pihlajistossa arvostetaan palveluja

Pihlajistoon valmistui noin vuosi sitten uusi senioreille suunnattu talo. Vuokraan sisältyy siivous kerran kuussa ja ikkunoiden pesu kerran vuodessa. Myös yhteistilat, kuten sauna, ovat...

Kuka ja miten hoidetaan ikääntyvien raha-asiat?

Monia mietityttää, miten voisi hoitaa ikääntyvien vanhempiensa pankkiasioita. Vastaavasti seniorit pohtivat, miten voisivat itse päättää sen, kuka heidän asioitaan tulee hoitamaan, kun eivät itse...

Miljassa hoitajamitoitus on kohdallaan

Malmilla sijaitsevassa Miljan palvelutalossa asukkaita pohdituttavat yhteiskuntaa ravisuttavat hoitoalan kiistat – menevätkö heilläkin hoitajat lakkoon tai irtisanoutuvat. Hoitajamitoitus on jo pitkään ollut Miljassa hyvä,...

Barokkipajassa yhteismusisointia

Moni on joskus haaveillut soittamisesta orkesterissa tai kuorolaulusta, mutta on arvellut, että taidot eivät riitä. Seniorien Barokkipaja järjestää nyt maksuttomia minityöpajoja, joihin kaikki ovat...

Vanhassa vara parempi

Vanhoille sananlaskuille löytyy monia eri merkityksiä. Tuo otsikon sanonta saattaa johtaa vanhoihin rakennuksiin, joissa vanhan painuneen hirsiseinän rako on pienempi eli parempi kuin vasta...

Liikunta tuo myös uusia ystäviä

Tapanilan Erän aktiiviharrastajiin kuuluu useampi sata senioria, joista innokkaimmat käyvät jopa kuusi kerta viikossa ryhmäliikunnassa. -Ikähaitari on noin 58-85 vuotta ja jotkut ovat käyneet täällä...