Tagi: remontti
Hyvästit altaalle
Vesi on vaikea elementti, etenkin vesiallas. Tämä seikka on todettu Malmin molemmin puolin. Ylä-Malmin torin vesialtaassa vettä näkyy lähinnä sadekelien jälkeen. Toki muutaman tehopuuskan...
Ala-aste siirtynee vuoden päästä evakkoon
Pihlajiston 40-vuotiaalle ala-asteelle ei ole koskaan tehty kattavaa peruskorjausta. Alustavan aikataulun mukaan se on edessä ensi vuoden syksynä.
Reilun 21,6 miljoonan euron korjaus olisi ohi...
Liiketilat lisääntyvät Malmintorilla
Malmintorin kauppakeskuksen suurin yritys, Prisma, käynnistää mittavan remontin helmikuussa. Remontin yhteydessä palataan yläkerran osalta 1990-luvulta tuttuun tilajakoon: pysäköintihallista tullaan käytävään, jonka toisella puolella on...
Puistolan palloiluhallin remontti vihdoin valmis
Kesäkuussa käynnistynyt Puistolan palloiluhallin remontti on pientä viimeistelyä vaille valmis. Laajentunut palloilulajien halli saa uudistuksen myötä myös uuden nimen, Helsingin Mailapelikeskus.
-Avaruus ja valoisuus ovat...
Kirkkoherranvirasto remonttiin ensi vuonna
Puolitoista vuotta tyhjillään ollut Malmin kirkkoherranviraston valkoinen rakennus Malmin kirkon pihassa aiotaan vihdoin korjata ensi vuoden aikana.
-Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2018 korjausbudjetissa on varattu korjausrahat....
Suuriin remonttikuluihin apua lisärakentamisesta
Siltamäen kerrostaloremontit olisi kannattanut aloittaa jo aika päiviä sitten. Tätä mieltä ovat projektinjohtaja Ritva Tanner Helsingin kaupungilta, tekninen isännöitsijä Janne Koponen Siltamäen Huollosta sekä...
Kirkkoherranvirasto jo vuoden evakossa
Malmilla Kunnantiellä sijaitseva kirkkoherranvirasto on ollut jo vuoden verran suljettuna sisäilmaongelmien vuoksi.
Viraston työntekijöiden oireilun vuoksi vanhassa valkoisessa kivitalossa työskennellyt väki siirrettiin työskentelemään vieressä sijaitsevalle...
Lukutilaa etsitään Malmitalosta
Ala-Malmilla asuva ja itsekin abiturientin äiti Maija Hurmevirta lähetti vetoomuksen Malmitalossa toimiville tahoille, jotta Malmin kirjaston remontin vuoksi menetettyä lukusalitilaa löytyisi muiden kulttuuritalolla toimivien...
Malmin kirjasto kiinni kolmeksi kuukaudeksi
Malmin kirjasto suljetaan remontin ajaksi tammikuun puolivälistä lähtien. Osastojen paikkoja siirretään, itsepalvelualue kasvaa ja nuoret saavat oman hengailualueen. Lasten alueelle tulee minikokoinen amfiteatteri vaikkapa...
Uskottua vaativammasta terminaaliurakasta mojova lisälasku
Helsingin kaupungin liikennelaitos on pyytänyt liikennelaitosta johtavilta poliitikoilta yli 300 000 euron lisärahaa. Summalla on tarkoitus maksaa Helsingin kaupungin rakennusvirastolle Malmin bussiterminaalissa ilmenneet yllätystyöt.
Lisätöiden...
Ala-asteen miljoonaremontti alkaa lasten kesälomilla
Heinäkuussa alkaa Lucina Hagmanin kujalla syyskuulle 2016 kestävä Pihlajamäen ala-asteen täysremontti, jonka hankesuunnitelma hyväksyttiin pari vuotta sitten. Urakan tekee Lapin Teollisuusrakennus Oy. Yhtiö veloittaa...