Tagi: rajoitukset
Suuri huoli
Koronapandemia
ei näytä laantuvan pääkaupunkiseudulla. Kesä tuntui jo lupaavalta, mutta sitten
tartuntaluvut taas ryöpsähtivät niin, että uusia rajoituksia, varsin sekavinkin
ohjeistuksin, otettiin taas käyttöön. Rajoitusten asettaminen ja...
Kevät keikkuen tulevi
Kuluvalle
viikolle on luvattu aurinkoa ja mukavasti jo keväistä lämpöäkin. Ensimmäiset
leskenlehdet ja sinivuokot on bongattu pihoilta ja muuttolintuja saatu katsella
taivaalla ja puiden oksilla. Kevät tekee...
Kesän uudistukset
Koululaisten ja
opiskelijoiden kesäloma toteutuu valtaosalla erilaisena kuin kukaan talvella
osasi ajatella. Moni nuori jäi koronan vuoksi vaille kesätöitä, kesäleirejä on
peruutettu ja kesäksi suunnitellut ulkomaanmatkat jäävät...
Ankeita aikoja
Viikossa maailma
on muuttunut rajusti. Koronavirus on saanut aikaan käsittämättömiä muutoksia
jokaisen arkeen. Reilun viikon aikana on lopetettu kaikki matkustelu, samoin kaikki
harrastustoiminta ja tapahtumat ovat tauolla,...