Tagi: perusopetus
Siltamäen ala-aste jää unholaan
Suutarilan kouluista muodostetaan yhtenäinen peruskoulu elokuun alusta 2025 alkaen. Suutarila-Siltamäki alueella toimii tällä hetkellä kolme koulua, joista kaksi on 1-6 luokkien kouluja ja yksi...
Konsultti ratkoo Si-Su-alueen päiväkotien ja koulujen tulevaisuutta
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala on hankkinut kilpailuttamalla noin 1,5 miljoonalla euron arvosta suunnittelu- ja rakennuttamispalveluja Siltamäen ja Suutarilan alueelle. Pakettiin kuuluu ainakin varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja...
Toisluokkalaisia jäi iltapäivätoiminnan ulkopuolelle
Lukuvuoden 2015–2016 perusopetuksen iltapäivätoimintaan haki ennätysmäärä eli 6300 lasta. Paikkaa vaille jäävät 630 lasta ohjataan leikkipuistoihin.
Perusopetuksen iltapäivätoimintaa järjestetään kouluissa tai koulujen lähellä olevissa toimintaan...