Tagi: malmin tornista

Malmin tornista 36 – Vaatimatonta vuorovaikutusta

Malmin lentoaseman aktiivisessa käytössä olevaa aluetta kaavoitetaan kovaa vauhtia. Samalla lentokentän arvot paljastuvat yhä selvemmin. Niistä on vain vaikea saada aikaan avointa keskustelua. Poikkeuksellisen kevään aikana Malmilla on eletty...

Malmin tornista 34

Menneisyyden ja tulevaisuuden kenttä Malmin lentoasemalla olisi ainutkertaiset mahdollisuudet kehittyä sekä kulttuurihistoriallisena kohteena että tulevaisuuden liikennepaikkana. Tarvitaan vain kaupungin päättäjien asennemuutos. Suomen Ilmailumuseo Vantaalla on etsinyt viime aikoina yhteistyökumppaneita, jotta...

Malmin tornista 33

Uhkia ja mahdollisuuksia Malmin lentoaseman yllä leijuvat myrskyisiä kelejä ennakoivat pilvet. Samaan aikaan lopettamisuhkien keskellä vahvistuvat ainutlaatuisen ympäristön säilyttämistä puoltavat äänet. Vuodenvaihde oli ristiriitaisten uutisten sävyttämä. Kaupunki haluaa määrätietoisesti...

Malmin tornista 32

Tuhoutuuko yhteisö? Mikäli huonosti käy, toiminta historiallisella Malmin lentoasemalla päätyy vuodenvaihteessa. Samalla päätyisi yli 80 vuoden aikana muodostuneen ilmailuyhteisön tarina. ”Lentoasemat ovat luonnostaan tunnepitoisia paikkoja.” Näin kirjoittaa historioitsija...

Malmin tornista 31

Liikenne- ja luontoalue Malmin lentokenttä on virallisesti liikennealue. Määritelmä luo turhan kapean mielikuvan. Kenttä on samalla poikkeuksellisen arvokas niittyalue. Tämän ovat huomanneet kaupunkipäättäjätkin. Viime keväänä sai luontoaktiivi Jussi...

Malmin tornista 30

Mikkelistä mallia Mikkelin kaupunki haluaa kehittää hiljaista lentokenttäänsä palkkaamalla vakituisen päällikön. Miksi sama ei voisi toteutua vilkkaalla Malmilla? Helsingillä ja Mikkelillä on yhteistä se, että kummankin kaupungin...

Malmin tornista 29

Ilmallinen Helsinki Helsinki kertoo strategiassaan merellisyyden kuuluvan kaupungin olemukseen. Samalla tunnustetaan, ettei tuota matkailuvalttia ole riittävästi hyödynnetty. Mitä jos merellisyyden lisäksi kaupungin vahvuus olisi myös...

Malmin tornista 27

Malmi vai Cordoba? Cordoba on hieno historiallinen kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian pohjoisreunalla. Yllättäen Malmin lentoaseman kohtalo ja Cordoba liittyvät yhteen.   Suomen valtion pääomistama Patrian lentokoulu ilmoitti...

Malmin tornista 26

Helikopterinäytelmä Ensimmäinen helikopteri hankittiin Suomeen vuonna 1953. Sen jälleen pyöriväsiipiset ovat kuuluneet Malmin vakiokalustoon. Pääkaupunkiseudun helikopteritoiminnan tulevaisuuteen liittyy kuitenkin merkillisiä piirteitä. Helikopterit ovat lentävinä laitteina vaativia....

Malmin tornista 25

Seminaari ekologisesta lentämisestä Malmin lentokentällä toimii monta erilaista järjestöä. Niistä humanitaariseen ilmailuun keskittynyt Suomen lähetyslentäjät - MAF Finland on yksi vanhimmista ja kansainvälisimmistä. Samalla MAF...

Malmin tornista 24

Jälleen on käynnistynyt nimien keruu Malmin lentokentän pelastamiseksi. Tavoitteena on neuvoa-antava kansanäänestys. Se kertoo, mitä helsinkiläiset ajattelevat lentokentän tulevaisuudesta. Ensi kesänä tulee kuluneeksi sata vuotta...

Malmin tornista 23 : Malmin lentokenttä ja taimenet

Jotkut ovat saaneet seurata hienoa luontotapahtumaa. Äärimmäisen uhanalainen taimen on noussut kutemaan Longinojan latvoille. Asuntorakennussuunnitelmat voivat kuitenkin olla uhka taimenen tuleville kutureissuille. Malmin lentokentän rakennustyöt...

Malmin tornista 22 : Ilmailu ja ilmastohaitat

YK:n alaisuudessa toimiva hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) julkaisi taannoin laajalti huomiota herättäneen raportin. Siinä puututaan muun muassa lentämisen ilmastohaittoihin. Mitä paneelin suositukset merkitsevät Malmin lentoasemalle? Maailmanlaajuisesti...