Tagi: malmin mieslaulajat

Malmin Mieslaulajat valmiina joulukonserttiin

Tuttuja ja tunnelmallisia joululauluja on luvassa Malmin ja Puistolan kirkoissa, joissa Malmin Mieslaulajat järjestävät tuttuun tapaan joulukonsertit. -Kaipuu on päästä laulamaan ja olemme kuulleet, että...

Malmin Mieslaulajat juhlivat satavuotiasta Suomea

Malmin Mieslaulajat –kuoro otti tänä vuonna haasteekseen tarjota yleisölleen jotain aivan uutta Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Lopputulos kuullaan Täällä Pohjantähden alla –konserteissa. Isänmaan kunniaksi suunnattujen...

Kansakoulun Kevätlaulajaiset

Tulevassa kevätkonsertissaan Malmin Mieslaulajat on virittänyt sointinsa herättelemään yleisön tuntoja kansakoulun kesäloman odotusajoilta. Konsertin keväthenkiset laulut ovat kaikki tuttuja ainakin 1930-60-luvuilla kansakoulussa oppia saaneille. -Kansakoulussa laulut...

Malmin Mieslaulajat: Jouluyönä

Tänä vuonna Malmin Mieslaulajien perinteisten joulukonserttien teema “Jouluyönä” on valittu siivittämään yleisön ajatukset hartaudella leimattujen joulutunnelmien alkulähteille. Konserttiohjelmaan on valittu laulut tunneskaalan herkimmästä päästä. Mukana...

Mieslaulajat keräävät MalmiLOVE-toiveita

Malmin Mieslaulajien ensi vuoden konserttikausi avataan toivekonsertilla helmikuussa. MalmiLOVE-konsertin toivelistan täydennystilaisuus ja videointi toteutetaan Malmin Prisman aulassa tiistaina. Helmikuussa Malmitalossa pidettävällä MalmiLOVE-konsertillaan kuoro haluaa osoittaa...

Konsertteja pilke silmäkulmassa

Perinteistä arvokasta mieskuorolaulua, mutta myös viihdyttävää ja yllättävää ohjelmistoa. Malmin Mieslaulajien konsertit ovat viime vuosina muuttuneet esiintymisiksi, joissa sooloesitykset ja hauskat pienet yllätykset saavat...

Malmin Mieslaulajat juhlivat laulaen

Koillis-Helsingin ainoa mieskuoro juhlii tänä vuonna 70-vuotista taivaltaan ja tietysti laulaen. Malmin Mieslaulajat antaa elinkaarensa tyylilajistoa kuvaavan, kuoron tarinaa avaavan sekä osin yllätyksellisenkin juhlakonsertin...