Tagi: leikkipuisto

Elina Kauppinen: Kaikki iltapäivähoitopaikkaa hakuaikana hakeneet saavat paikan

Kaupunginvaltuuston linjauksen mukaan kaikille 1-2-luokkalaisille pitää järjestää iltapäivähoitopaikka. Aiempina vuosina kaikki halukkaat eivät iltapäivähoitoon ole päässeet, saman pelätään olevan edessä nyt. -Kaikille hakuaikana hakeneille 1.-...

Tapulin leikkipuistorakennuksen purkuaikeet yritetään pysäyttää

Tapulin leikkipuistoalueen uudistamista koskeva suunnitelma on herättänyt alueella paljon kysymyksiä. Suurin ihmetys on, miksi itse leikkipuistorakennus aiotaan purkaa, vaikka uuteen ei ole osoitettu rahaa. Yleisten...

Leikkipuisto Kotinummen uudisrakennus valmistunee ensi vuonna

Leikkipuisto Kotinummen uudisrakennuksen rakentaminen on nyt varmaa. Alkuun varhaiskasvatusvirasto ehdotti, ettei palaneen leikkipuistorakennuksen tilalle rakennettaisi uutta, vaan korvaavia tiloja etsittäisiin jo olemassa olevista rakennuksista. Varhaiskasvatusviraston talousarvioehdotukseen...

Kotinummi ei ole saamassa uutta leikkipuistorakennusta

Malmilla paloi ilkivallan seurauksena viime kesänä leikkipuisto Kotinummen rakennus. Joulukuussa kutsuttiin leikkipuistoa käyttäneiden lasten vanhemmat ideoimaan Kotinummen tulevaa toimintaa. Kotinummen lähistöllä asuville perheille järjestetyssä keskustelutilaisuudessa...

Leikkipuisto Kotinummen kohtalo yhä avoin

Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirasto ja kiinteistöviraston tilakeskus selvittävät edelleen vaihtoehtoja kesällä palaneen leikkipuisto Kotinummen tiloiksi. Vanhempien toive on saada uusi leikkipuistorakennus Kotinummen puistoon mahdollisimman pian. -Leikkipuisto...

Viraston tiedot lapsimääristä alakanttisia

Savelan leikkipuiston käyttäjät istuivat saman pöydän ääreen Helsingin kaupungin varhaiskasvatusviraston ja varhaiskasvatuslautakunnan edustajien kanssa viime keskiviikkona. Tilaisuuden aiheena oli leikkipuisto Savelan toiminnan lakkauttaminen ja keskustelu...

Savelan lopetusaikeista asukasilta

Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirasto pitää leikkipuisto Savelan käyttäjille tiedotustilaisuuden ensi keskiviikkona, jolloin asukkaat saavat kuulla viraston varhaiskasvatuslautakunnalle tekemästä esityksestä lakkauttaa savelalaisten leikkipuisto. Asukkaita kuulemaan ja esityksestä...

Äidit alkoivat puolustaa leikkipuistoa

Oman leikkipuiston sulkemisaikeet tulivat Savelan perheille täytenä yllätyksenä. Lakkauttamispäätös oli varhaiskasvatuslautakunnassa nuijan kopautusta vaille valmis. Kaksi äitiä sai estettyä päätöksenteon viime tipassa. Neljän kuukauden ikäisten...