Tagi: koulut

Siltamäen ala-aste jää unholaan

Suutarilan kouluista muodostetaan yhtenäinen peruskoulu elokuun alusta 2025 alkaen. Suutarila-Siltamäki alueella toimii tällä hetkellä kolme koulua, joista kaksi on 1-6 luokkien kouluja ja yksi...

Ekaluokkalaiset aloittivat koulutiensä

Viime keskiviikko oli monelle ekaluokkalaiselle jännä päivä, silloin he näkivät ensimmäistä kertaa koulunsa, opettajansa ja luokkatoverinsa. Lapsen ensimmäinen koulupäivä oli myös monille vanhemmille varsin...

Kaverit ei kiusaa

Koulujen alku toi jälleen julkisuuteen ikäviä ja hyvin vakaviakin kiusaamistapauksia. Vakavaa kiusaaminen on aina, olipa sen taso millainen vain. Mutta on järkyttävää, että kiusauksen...

Miten Puistolaa pitäisi kehittää?

Puistolassa järjestetään ensi viikolla asukasilta, jossa Puistolan kehittämisestä puhutaan. Seuraavaan helmikuulle siirtyneeseen asukasiltaan tulevat myös virkamiehet ja apulaispormestari Pia Pakarinen kertomaan kehittämisen edellytyksistä ja...

Ala-asteille omat oppilaaksiottoalueet

Pihlajamäen ja Pihlajiston alueen laajennettu oppilaaksiottoalue aiotaan jakaa kahteen osaan. Jako koskee Pihlajamäen ala-asteen koulua ja Pihlajiston ala-asteen koulua, joille tulee suunnitelman mukaan omat...

Koulut alkavat

Kesätaukomme aikana ehti tapahtua paljon kaikenlaista, yksi ikävimmistä asioista oli Kotinummen leikkipuistorakennuksen tuhoutuminen tulipalossa. Palon sytyttäjät eivät varmasti osanneet kuvitella, miten valtavasti vaivaa ja...

Rakentamisohjelmassa vuosille 2017-2026: Jakomäkeen ja Malmille uudet koulut

Helsingin kaupungin opetusvirasto valmistautuu kasvavien asuinalueiden koulurakentamiseen. Koillis-Helsingissä keskeisiksi koulurakentamiskohteiksi on kirjattu Jakomäki ja Malmi. Malmilla kyse on lentokenttäalueen kaavaluonnoksesta, jossa on varaus kahdelle koululle....

Ohi on

Vaalihumut ovat takanapäin. Virallisen ääntentarkastuksen tuloksia ei vielä tämän lehden painoon mennessä ole saatu, mutta näillä näkymin meidän on tyytyminen siihen, ettei täältä kukaan...

Turvallista koulun alkua

Tällä viikolla koulujen läheisyydessä sijaitsevilla suojateillä näkyy keltaliivisiä ihmisiä. He ovat aikuisia, jotka haluavat turvata pienten lasten koulutien. Valitettavasti tuota turvaamista voidaan harjoittaa vain...