Tagi: kotinummi

Päiväkodin portti repsottaa auki

Malmilaisen päiväkoti Kotinummen tontilla ei ole tehty lumitöitä tänä vuonna ollenkaan. Lumi on paakkuuntunut niin, että päiväkodin kaksi porttia repsottavat auki. Toisesta pääsee pois...

Kotinummen leikkipuistorakennuksen rakentaminen käyntiin kesäkuussa

Malmilla sijaitsevan leikkipuisto Kotinummen uudisrakennus nousee tuttuun osoitteeseen Uudenpellonpolku 5:een avautuen noin puolentoista vuoden päästä. Hankeaikataulun mukaan uudisrakennuksen työt käynnistyvät ensi kesäkuussa. Tilat saadaan käyttöön...

Kotinummen rakentaminen lykkääntyy nyt vuodella

Leikkipuisto Kotinummen uudisrakennusta on odotettu kuin kuuta nousevaa, mutta odotusta ei ole palkittu. Hankesuunnitelman mukaan rakentamistöiden pitäisi alkaa pikimmiten ja talon olla valmis vuoden...

Leikkipuisto Kotinummen uudisrakennus valmistunee ensi vuonna

Leikkipuisto Kotinummen uudisrakennuksen rakentaminen on nyt varmaa. Alkuun varhaiskasvatusvirasto ehdotti, ettei palaneen leikkipuistorakennuksen tilalle rakennettaisi uutta, vaan korvaavia tiloja etsittäisiin jo olemassa olevista rakennuksista. Varhaiskasvatusviraston talousarvioehdotukseen...

Kotinummi ei ole saamassa uutta leikkipuistorakennusta

Malmilla paloi ilkivallan seurauksena viime kesänä leikkipuisto Kotinummen rakennus. Joulukuussa kutsuttiin leikkipuistoa käyttäneiden lasten vanhemmat ideoimaan Kotinummen tulevaa toimintaa. Kotinummen lähistöllä asuville perheille järjestetyssä keskustelutilaisuudessa...

Kotinummen leikkipuiston poltti alle 15-vuotias poika

Useat alaikäisten sytyttämät tulipalot ovat työllistäneet Helsingin poliisilaitoksen palosyyn tutkijoita loppukesästä alkutalveen asti. Kymmenestä heinä-marraskuun aikana selvitetystä tapauksesta kolme on sattunut Koillis-Helsingissä. Pahinta jälkeä tuli...

Leikkipuisto Kotinummen kohtalo yhä avoin

Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirasto ja kiinteistöviraston tilakeskus selvittävät edelleen vaihtoehtoja kesällä palaneen leikkipuisto Kotinummen tiloiksi. Vanhempien toive on saada uusi leikkipuistorakennus Kotinummen puistoon mahdollisimman pian. -Leikkipuisto...

Kotinummi ja Ylä-Malmi menossa yhteen

Helsingin kaupungin opetusvirasto haluaa Kotinummen ala-asteen koulun ja Ylä-Malmin peruskoulun yhdistyvän 1.8.2016 alkaen. Sekä Kotinummen ala-asteen koulun että Ylä-Malmin peruskoulun johtokunnat puoltavat koulujen yhdistämistä. Asiaa...

Kotinummelle 700 000 euroa

Helsingin esikaupunkialueiden kehittämiseen myönnettiin lähes viisi miljoonaa euroa lähiörahaston varoista. Ylä-Malmin leikkipuisto Kotinummi on yksi suurimmista rahoitushankkeista. Kotinummen leikkipuisto päivitetään peruskorjauksen yhteydessä eri ikäryhmiä palvelevaksi...