Tagi: kiinteistövirasto

Aktiivit julkistavat kylätilan suunnitelmia sunnuntaina

Entinen alakoulu Tapanilassa seisoo toimettomana, mutta suljetusta rakennuksesta huolta kantavilla kyläyhdistysaktiiveilla on riittänyt koulun vuoksi tekemistä jo kolmen vuoden ajan. Viimeiset käänteet kerrotaan julkisesti...

Leikkipuisto Kotinummen kohtalo yhä avoin

Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirasto ja kiinteistöviraston tilakeskus selvittävät edelleen vaihtoehtoja kesällä palaneen leikkipuisto Kotinummen tiloiksi. Vanhempien toive on saada uusi leikkipuistorakennus Kotinummen puistoon mahdollisimman pian. -Leikkipuisto...

Malmin lentokentälle haetaan yhteistyökumppaneita

Helsingin kaupunki kerää ehdotuksia Malmin lentokentän kenttäkäytöstä kunnes asuntorakentaminen alkaa ehkä vuonna 2020. Ehdotuksia kenttäalueen käytöstä kerätään syyskuun loppuun ja alustavat päätökset väliaikaiskäytöstä pyritään tekemään...

Palvelurakennuksen suunnittelutyö on startattu

Kiinteistöviraston tilakeskus on alkanut heinäkuun aikana suunnitella Jakomäen keskiosan uudelleen rakentamista yhteistyössä hanketta varten palkatun allianssikumppanin kanssa. Kiinteistölautakunta valitsi hankkeen toteuttajakumppaniksi rakennusliike NCC:n ja suunnittelutoimisto...

Talttatieltä muuttava tukikohta vie betoniyritykseltä lisämaan

Betonialalla toimiva Kalle Urho Oy on toivonut pääsevänsä neuvotteluratkaisuun tilanteessa, jossa yhtiö on menettämässä vuokratonttiinsa kuuluvan tärkeän lisämaapalan Tattarisuontiellä, koska Helsingin kaupungin kiinteistövirasto on...

Tyly tiedotustilaisuus: Helsinki heikentää yritysten vuokraehtoja Malmin lentoasemalla

Helsingin kaupunki pisti kovat piippuun Malmin lentoasemalla eilen. Yrittäjille avoinna pidetty takaportti viedä yritystoiminta hallitusti siirtymävaiheen kautta muualle pantiin säppiin. - Tilanne oli niin kamala,...

Kaupunki kysyy asukkailta bisnesideoita Gardenialle

Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskus yrittää valjastaa viikkiläiset ja muutkin kaupunkilaiset mukaan tarjouskilpailutukseen menevän Gardenian markkinointiin. Marraskuussa lakkautettu Viikin Gardenia on siirtynyt Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskuksen...

Sisäilmaongelmat riivaavat edelleen kristillistä koulua

Helsingin kristillisen koulun kannatusyhdistys saa kaupungilta vuokranalennusta, koska viidesosa yhdistyksen vuokraamista Pieksupolku 5:n tiloista kärsii sisäilmaongelmista. Osa ongelmatiloista on suljettu kokonaan ja osaa käytetään...

Malmin nuorisotalo muutetaan asunnoiksi

Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskus valmistelee parhaillaan Ylä-Malmin torin kulmassa seisovan entisen nuorisotalon myyntiä. Tontista on tarkoitus tehdä asuintontti. Nuorisotalon vanha hirsirakennus jää pystyyn, mutta siihen...

Ala-asteen miljoonaremontti alkaa lasten kesälomilla

Heinäkuussa alkaa Lucina Hagmanin kujalla syyskuulle 2016 kestävä Pihlajamäen ala-asteen täysremontti, jonka hankesuunnitelma hyväksyttiin pari vuotta sitten. Urakan tekee Lapin Teollisuusrakennus Oy. Yhtiö veloittaa...

Viikinmäkeen suunnitellaan lähikauppaa

Viikinmäessä asuu nyt reilut 2000 asukasta ja alueen valmistuessa ensi vuosikymmenellä asukkaita arvellaan olevan noin 3700. Lähikaupalle ja muille palveluille on jo tarvetta. Viikinmäkeen on...