Tagi: kevät

Seurataan yhdessä Longinojan kevättä

Juha Salonen on tehnyt vuosikymmeniä töitä Longinojan eteen niin talkoiden kuin tiedottamisen muodossa. Juuri avatuilla uusilla Longinoja.fi –sivuilla seurataan upean puron kevättä. Koillis-Helsingin Lähitieto...

Kevään kiireitä

Joulukiireet ovat kaikille tuttu juttu, mutta kevätkiireet ovat vähintään yhtä haastavia. Toukokuu pullistelee aina erilaisia tapahtumia, koska silloin kelit voivat olla jo varsin suotuisat,...

Kevät on koittanut

Tulevana sunnuntaina ruukkuruusuja annetaan taas ennätysmäärin, se on nimittäin yhä suosituin äitienpäivän kukkalahja. Ruukkuruusu viihtyy paitsi sisällä, myös parvekkeella tai pihalle istutettuna. Moni äiti...

Toiveita riittää

Ilman toivoa ei ole tulevaisuutta. Jokaisella meistä on toiveita oman henkilökohtaisen tulevaisuutemme suhteen, mutta myös laajemmin ja yhteisöllisemmin asuinalueemme ja ympäristömme tulevaisuutta ajatellen. Toiveet...

Ruuhka-aikaa

Toukokuu on todellista ruuhka-aikaa erilaisten tilaisuuksien suhteen. Kevätviikonlopuille on tarve mahduttaa monia tapahtumia, mutta äitienpäivä ja koulujen päättäjäisviikonloppu vähentävät tarjolla olevien viikonloppujen määrää. Niinpä...

Iloista vappua!

Meneillään on vappuviikko.  Se on kuin portti kevääseen ja kesään. Kevätmieltä tuovat jo kukkivat valkovuokot ja vauhdilla kasvava nurmikko. Torstaina käynnistyvään vapunviettoon on monilla...

Ohi on

Vaalihumut ovat takanapäin. Virallisen ääntentarkastuksen tuloksia ei vielä tämän lehden painoon mennessä ole saatu, mutta näillä näkymin meidän on tyytyminen siihen, ettei täältä kukaan...

Innostusta ilmassa

Vaalihumu on vallannut torit ja aukiot. Puolueiden telttoja tai vähintäänkin ehdokkaita ja heidän tukijoitaan on näkynyt päivittäin eri puolilla ilmestymisaluettamme. Harva asukas näkeekään koskaan...

Hypähdys huhtikuulle

Aprillipäivä käynnisti huhtikuun. On aika vaihtaa kesärenkaisiin, istuttaa siemeniä esikasvatukseen ja ryhtyä siivoustalkoisiin. Huhtikuu on myös jännityskuukausi eduskuntavaalien suhteen, menevätkö vaalit galluppien mukaan, tuleeko...

Vaalit lähestyvät

Kalenterissa lukee lauantain kohdalla kevätpäiväntasaus. Se merkitsee, että tuolloin aurinko paistaa kohtisuoraan kohti päiväntasaajaa. Tasausaika on tarkalleen 0.45 Suomen aikaa.  Periaatteessa kevätpäiväntasauksen aikaan päivä...

Parempia aikoja odotellessa

Yhdessä viikossa lumi on sulanut lähes täysin, kinoksia on jonkun verran jäljellä vain sellaisissa paikoissa, joihin lunta on kasattu. Tälle viikolle luvatut lämpötilat taitavat...

Gallerian kevät vie metalligrafiikasta sähkökaappikollaaseihin

Malmitalon gallerian kevätkausi tarjoaa mielenkiintoisen valikoiman näyttelyitä, joissa taiteilijoiden materiaalivalinnat kertovat taiteenteon rajattomuudesta. Näyttelyt järjestetään edelleen Helsingin Taiteilijaseuran ja Helsingin kulttuurikeskuksen yhteistyönä siten, että taiteilijaseura...