Tagi: jakomäki
Koillis Seura yhdistää eri toimijat: Jakomäkeä kehitetään yhä paremmaksi
Lähes kaikissa kaupunginosissa on oma kaupunginosaseura, jonka tehtävänä on vaalia alueen asukkaiden etua esimerkiksi kaupunkiin päin sekä järjestää yhteisöllisiä tapahtumia. Jakomäessä tehtävää hoitaa Koillis...
Asukasillan vahva toive: Jakomäen hiekkakuopat on saatava viralliseksi uimapaikaksi
Kaksi eteläisintä vesilampea kunnostetaan yleiseksi uintipaikaksi, joista toinen on valvottu. Pohjoisempana on kaksi luonnontilaisena hoidettavaa lampea. Suunnitelmat ovat hienot, maanomistuskuviot kuitenkin hankaloittavat suunnitelman toteuttamista.
Jakomäki-Vaaralan...
Jakomäen uintipaikan kehittely jatkuu
Vaaralan-Jakomäen hiekkakuoppalampien virkistyskäytön kehittäminen jatkuu asukkaiden kanssa yhteistyössä.
Hiekkakuoppalammet ovat syntyneet 1940-60 -lukujen kuluessa maa-ainesoton seurauksena. Lammet ovat alle metristä neljään metriin syviä.
Virallisen uimapaikan...
Paloauto ja poliisiprätkä pihapiirissä Jakomäessä
Lapsille tarjoutuu harvoin mahdollisuus tutustua paloautoon ja poliisimoottoripyörään omalla kotipihallaan. Jakomäessä siihen oli mahdollisuus lasten turvallisuustapahtumassa.
Jakomäentie 8:n ja lähitalojen asukkaille järjestettiin turvallisuustapahtuma viime viikon...
Jakomäkeläiset teatterin lavalle
Helsingin Kaupunginteatterin kolmivuotinen yleisötyöhanke Pääroolissa Jakomäki huipentuu teatteriesitykseen Malmitalolla ja Kaupunginteatterin studio Pasilassa.
Suuri hiljaisuus – Esitys mahdollisesta tulevaisuudesta on seikkailukertomus nuoresta naisesta tulevaisuuden maailmassa,...
Jakomäen – Vaaralan hiekkakuopat halutaan uimapaikaksi
-Uimapaikan pitää olla maksuton. Roska-astioita tarvitaan heti. Ei mitään liian rakennettua. Autojen pääsy lammille on estettävä. Koirien uimapaikan pitää säilyä, mutta selkeästi rajattuna. Grillauspaikka...
Jakomäen Sydämeen voi vielä vaikuttaa
Jakomäen keskusta-alueen suunnittelu on edennyt vaiheeseen, jossa on vielä parisen viikkoa aikaa tehdä muistutus mikäli nykysuunnitelmissa on omasta mielestä jotain vialla.
Suunnittelualue sijaitsee Jakomäen keskiosassa...
Värivalot vilkkuvat Jakomäen alikulkutunnelissa
Värivalojen täyttämä alikulkutunneli tuo piristystä vuoden pimeimpään aikaan Jakomäessä. Lahden moottoritien alittavassa alikulkutunnelissa vilkkuvat punaiset värivalot melkein kuin discossa.
Värivalojen lisäksi tässä Koillis-Helsingin kenties erikoisimmassa...
Jakomäessä 27% omistusasuntoja – lisää pientaloja rakenteilla
Jakomäen asunnoista valtaosa on vuokra-asuntoja, mutta Jakomäki ei ole yksipuolisesti vuokra-asuntojen - ja varsinkaan aravavuokra-asuntojen - kaupunginosa.
Jakomäen vuokrataloalueen 50-vuotisjuhlissa elokuun lopussa osa asukkaista jäi...
Jakomäen oma korttelidraama: Sydän paikallaan ensi-iltaan
Jo toista vuotta toimiva Jakomäen teatteriryhmä Hilkat ja Hukat on valmistanut Jakomäen ulkotiloissa kiertävän esityksen eli
korttelidraaman osaksi Jakomäen 50 -vuotisjuhlaviikkoa.
Sydän paikallaan on...
Jakomäessä mittavat 50-vuotisjuhlat
Jakomäki on ehtinyt keski-ikään. Alueen alkuperäiset ja uunituoreet asukkaat kerääntyivät juhlimaan Jakomäen vuokrataloalueen 50-vuotisjuhlia viime lauantaina. Samalla juhlittiin koko Jakomäen lähiön 50-vuotista taivalta, sillä...
Myrskyn jälkeen
Viikonloppuna koettu Kiira-myrsky teki paljon muutakin kuin tuhoja. Sen lisäksi, että se kaatoi puita ja levitteli tavaraa ympäriinsä, se myös loi yhteisöllisyyttä. Rajuilma antoi...
Jakomäessä ja Siltamäessä edullisimmat omistusasunnot
Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen postinumeroalueittaiset keskineliöhinnat vaihtelivat Helsingissä Jakomäen postinumeroalueen 2 108 eurosta Kaartinkaupungin postinumeroalueen 7 521 euroon vuonna 2016.
Jakomäestä 50 neliön asunnon olisi...