Tagi: fallkulla

Kesäteatterit ilahduttavat Mustasaaressa ja Fallkullassa

Pukinmäen kouluilla on jälleen vilkas kesä. Parhaillaan pyörivät kesäakatemian leirit ja kesäteatteriesitysten harjoitukset.Tänä kesänä koittaa myös odotettu esiintymismatka, kun Pukinmäen taidekoulujen Hölmöläisiä esitys pääsee...

Japanin kruununprinssi vierailee Fallkullassa

Japanin kruununprinssi Akishino ja kruununprinsessa Kiko vierailevat Suomessa 2.–5. heinäkuuta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio tapaavat kruununprinssiparin keskiviikkona 3. heinäkuuta Kultarannassa. Vierailu liittyy tänä vuonna...

Valokuvanäyttely nuorista ja eläimistä

Kansainvälisesti palkittu ammattivalokuvaaja Emmi Kähkönen on koostanut Me –valokuvanäyttelyn eläinavusteisesta nuorisotyöstä sekä nuorten ja eläinten suhteesta. Emmi Kähkönen opiskelee työn ohella Humanistisessa ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiksi suuntautuen taidekasvatukseen. Hän...

Fallkullan Kiilan maaperässä pahamaineista sulfidisavea

Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Fallkullan Kiilan maaperän sulfidipitoisuuksia kolmesta eri paikasta. Tutkimusten mukaan Fallkullan alueella voi esiintyä merkittävästi happamoituvia sulfidipitoisia maakerroksia. GTK:n arvion mukaan...

Puiden kaadon kevät

Tänä keväänä on kaadettu puita ennätyksellisen monissa paikoissa Koillis-Helsingissä. Osa kaadoista liittyy vuosittaisiin metsänhoitosuunnitelmiin, osa rakentamiseen. Viikissä on Raide-Jokerin rakentamisen alta kaadettu runsaasti puita Viikintien eteläpuolella....

Longinojakävely Fallkullaan

Longinojan puroaktiivit järjestävät yhdessä Fallkullan kotieläintilan kanssa Longinoja -päivät Fallkullassa. Purokävelylle lähdetään Malmilta Latokartanontien kupeesta. Fallkullan kotieläintilalla on tarjolla on tietoa Longinojasta ja upeasta kaupunkiluonnosta, luontorastirata,  askartelua...

Fallkullan hummat halutaan kunnon talliin

Helsingin kaupunki tutkii parhaillaan, miten Fallkullan kotieläintilan hevostoiminnan mahdollisuuksia voisi parantaa. Yhtenä suunnitelmana on kunnostaa talliksi tilan yksityiskäytössä oleva rakennus. Fallkullan kotieläintilan hevostallit ovat auttamattoman...

Fallkullassa taas maanvajoamisongelmia

Tapanilassa Fallkullan kerrostaloalueella tehdään jälleen salaojitus- ja viemäröintitöitä maanvajoamisen vuoksi. Alueen kerrostalot ovat varsin uusia, vuosina 2003 ja 2004 rakennettuja, mutta niiden putkistot ovat...

Fallkullan kotieläintila aukeaa lauantaina

Fallkullan kotieläintilan navetan ja kahvilan toukokuussa sulkenut bakteeriepäily osoittautui aiheettomaksi, joten kaikki tilat avataan taas käyttöön ensi lauantaina. Fallkullan kotieläintilan navetta ehti olla kaksi viikkoa...

Fallkullan kotieläintila kiinni bakteeriepäilyn vuoksi

Fallkullan kotieläintila suljettiin keskiviikkona, jolloin saatiin tieto yksittäisestä bakteeriepäilytapauksesta. Bakteeriepäilyn vuoksi tila on toistaiseksi suljettu. Asiaa tutkitaan ja tällä viikolla siitä saadaan lisätietoa. Nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka...

Malminkaari siirtymässä kritiikistä huolimatta

Falkullan kotieläintilalle ja sitä ympäröiville alueille tehdyssä kaavaratkaisussa varaudutaan Malmin lentokentän alueen rakentamiseen. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Fallkullan asemakaavamuutoksen sellaisenaan viime viikon tiistaina. Fallkullan aluetta on lähdetty...

Pikku Prinssi saapuu Fallkullaan

Fallkullan teatterilavalla nähdään tänä kesänä Antoine de Saint-Exupéryn rakastettu klassikko Pikku Prinssi. Näytelmään nivoutuu myös viereinen Malmin lentokenttä. Pikku Prinssin tarina kertoo lentäjästä, joka tekee...

Fallkullan kaavassa nähtiin hyvää ja huonoa

Fallkullan liikuntapuistolle ja päiväkodille ja koululle kyllä, Sunnuntaipalstojen nykytaloja peittäville kerrostaloille ja Malmin lentokentän suunnitelmille ei. Muun muassa näitä asioita kertoivat asukkaat kaavoittajille Malmilla. Helsingin...