Joukkuevoimistelun Lovent Cupissa onnistumisia

Tapanilan Erän voimistelujaosto järjesti joukkuevoimistelun Lovent Cupin viikonvaihteessa Korson Lumossa. Onnistumisia osui myös omille joukkueille. Kymmenet ahkerat talkoolaiset mahdollistivat omalla työpanoksellaan onnistuneen kisaviikonlopun, jolloin tapahtuman päätähdet – voimistelijat – pääsivät näyttämään osaamistaan kisamatolla. Voimistelun ilo...

Matti Rönkä ja rakkauden piirakat

Onnellinen pulla on teoksen toimittaneiden Reetta Meriläisen ja Johanna Pentikäisen mukaan kirjallinen leivontakirja. Kirjalliseksi kirjan tekevät tarinat, joita leivontakirjaan ovat kirjoittaneet yhdeksän nimekästä kirjailijaa, joukossa muun muassa tapanilalainen dekkaristi-uutistenlukija Matti Rönkä, Mielensäpahoittajista tuttu Tuomas Kyrö...
juha salonen

Seurataan yhdessä Longinojan kevättä

Juha Salonen on tehnyt vuosikymmeniä töitä Longinojan eteen niin talkoiden kuin tiedottamisen muodossa. Juuri avatuilla uusilla Longinoja.fi –sivuilla seurataan upean puron kevättä. Koillis-Helsingin Lähitieto julkaisee Kevätseurannan valokuvia, joista parhaat myös palkitaan. Juha Salonen on syntyjään...

Vanhusten kauppapalvelutoiminta ei toimi

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston kilpailutuksen voittaneella kauppapalvelujen toimittajalla on vaikeuksia saada toiminta käyntiin. Tapanilalainen Sirpa Puusa, 61, on yksi niistä omaisista, joille Helsingin kaupungin valitseman Servea Oy:n kauppapalvelutoiminta on aiheuttanut suurta huolta ja vaivaa. Myös...
Tapulin leikkipuisto

Leikkipuisto tehdään ensin ilman rakennusta

Tapulin leikkipuistorakennukselle Maatullin peruskoulun vierestä korvamerkitty uusi paikka tulee toimimaan pelikenttänä kunnes uuden leikkipuistorakennuksen teko alkaa. Tapulin leikkipuistolle ympäristöineen valmistunut puistosuunnitelma on nyt päättäjien käsissä. Leikkipuisto muutetaan erikoistason esteettömäksi asukaspuistoksi, jonne tulee uudet kalusteet ja...
teija loponen

Päätöksenteon vaikeus

Päätösten tekeminen on toisinaan vaikeaa. Etenkin jos päätös vaikuttaa useisiin ihmisiin ja eri tavoin. Yleensä kukaan ei haluaisi tarkoituksella vaikeuttaa toisen elämää tai tuottaa pahaa mieltä, erilaisten päätösten kohdalla niin kuitenkin usein tapahtuu. Päätösten...

Vaalitentissä pohdittiin yrittäjien asemaa

Yritysten tarvitsemien palveluiden saatavuus, päiväkotien ja terveysasemien aukioloaikojen pidentäminen sekä Malmin lentokenttä olivat asiakokonaisuuksia, jotka nousivat Koillis-Helsingin Yrittäjien vaalitentti-illassa esiin. Koillisen yrittäjien ja Haaga-Helian opiskelijoiden yhteistyössä toteuttamassa vaalitentissä Malmilla Haaga-Helian tiloissa oli mukana tusinan verran...

Erällä menestyksekäs kisakauden avaus

Maaliskuun alussa seurayhteistyöjoukkue Elite Pre Jr esiintyi kansainvälisessä OVO Cupissa uudella ohjelmallaan voittaen oman sarjansa selvällä piste-erolla. Viime lauantaina Anastasia01 nappasi kultaa Mustan Kissan Cupissa. Suurin osa Erän omista joukkueista aloitti kisaamisen viime viikonvaihteessa Mäntsälässä...

Kylätilainto leviää Tapanilassa

Veljestenpiha 9:n alakoulun ympärille liki kolme vuotta sitten syntyneen kylätilahankkeen uusimmat kuulumiset esiteltiin asukkaille avoimissa ovissa sunnuntaina. Avoimet ovet avasi Tapanilan Kylätila ry:n puheenjohtaja Seppo Siika-Aho. Hän ja yhdistyksen muut aktiivit ovat painaneet väsymättä sen...
siltamäkeä

Osana esikaupunkien kehittämistä: Asukkaat Siltamäkeä pelaamaan

Helsingin kaupunki avaa pian kaikille kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneille verkossa toimivan pelin, jossa pääsee suunnittelemaan Siltamäkeä tämän päivän asuinalueeksi. - Pelaaja rakentaa 1970-luvun Siltamäkeä ja parantaa samalla palveluita ja elinympäristöä, kertoo Helsingin kaupunginkanslian esikaupunkien aluerakentamisprojektin projektijohtaja Ritva...

Ala-Malmilla kaupataan luolaa

Ei ihan tavallinen kohde, myöntää kiinteistövälittäjä Vasil Zizan itsekin. Jopa niin erikoinen, että Helsingin kaupunki on jo tarjoutunut ostamaan noin puolet myyntikohteesta puistomaan hinnalla. Omistajan edustajien kanssa on kuitenkin sovittu, että kohde yritetään ensin...
teija loponen

Vaalitohinaa

Kuntavaalit ovat nyt käynnistyneet tosissaan. Viime torstaina jaetut äänestysnumerot saivat viimeisetkin ehdokkaat heräämään vaalityöhön. Jos ääniä haluaa, on niiden eteen tehtävä töitä. Moni kiertelee tapahtumissa esittäytymässä ja osallistuu mielellään eri tahojen järjestämiin vaalitentteihin. Niissä...

Sirpa Kivilaakso, 60+, Kok., Tapanila

Kauanko olet asunut Koillis-Helsingissä? Olen asunut Koillis-Helsingissä vuodesta 1980 lähtien, Puistolassa ja Tapanilassa. Mitkä asiat kuntalaisia ajatellen ovat täällä hyvin? Hyvät kulkuyhteydet sekä kirjasto-, liikunta- ja urheilumahdollisuudet. Missä näet parannettavaa? Tapanilan entinen puukoulurakennus olisi saatava julkiseksi kylätilaksi, jossa eri...